Uusi ikoni Pyhän Nikolaoksen kirkkoon Joensuussa

Seurakuntamme on saanut uuden ikonin, johon kuvattuna kolme pyhää: pyhä marttyyri Maria Pariisilainen, pyhä autuas Ksenia Pietarilainen ja pyhä autuas Matrona Moskovalainen.

Ikoni on asetettu jo pysyvästi kirkkoomme, mutta siihen tulevaa kiotaa (lasilevyllä päällystettyä puista suojaa) ei ole vielä tehty. Ikonikonservaattorit muistuttavat jatkuvasti, että huulipuna ja huulirasvat vahingoittavat ikoneja erityisen paljon. Pyydämme ikonia kunnioittamassa käyviä huomioimaan tämän.

Ikonimaalari tahtoo pysyä tuntemattomana, mutta kiitämme häntä monin esirukouksin. Iloitsemme uudesta rukouksellisesta ikonista!

Pyhä äiti Maria Pariisilainen (1891-1945) oli latvialaissyntyinen. Venäjän vallankumouksen alkuaikoina hän kannatti uutta aatetta, mutta alkoi vähitellen uskoa Jumalaan. Marian kaksi avioliito epäonnistuivat. Hän asettui emigranttina Pariisiin ja hänet vihittiin nunnaksi. Hän alkoi tehdä laajaa köyhien avustustyötä ja pelasti muun muassa vainottuja juutalaisia tuholta. Maria ja hänen työtoverinsa kärsivät marttyyrikuoleman eri keskitysleireissä. Maria suljettiin Ravensbrückin keskitysleiriin, jossa hän perimätiedon mukaan otti erään kaasukammioon lähetetyn perheenpäidin paikan kaksi päivää ennen leirin vapauttamista. Hän kuoli suurena lauantaina. Pyhän marttyyri Maria Pariisilaisen muistopäivää vietetään heinäkuun 20 päivänä.

Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen (k. noin 1803) jäi leskeksi jo nuorena ja hänestä tuli Kristuksen tähden houkka. Hän jakoi omaisuutensa pois ja vaelsi köyhänä ilman asuinsijaa Pietarissa kieltäytyen kaikesta avusta. Punavihreästä asusta tuli hänen tuntomerkkinsä. häntä solvattiin usein, mutta hän säilytti uskonsa. Almuja saadessaan hän jakoi suurimman osan köyhille, vaikka oli itse köyhistä köyhin. Jumalan armovoimasta hän näki asioita edeltä. Kseniasta tuli hyvin kun kunnioitettu. Hänen haudallaan tapahtuu yhä ihmeitä. Pyhän Ksenia Pietarilaisen muistopäivää vietetään tammikuun 24. päivänä.

Pyhä autuas Matrona Moskovalainen (1885-1958) syntyi sokeana, mutta eli lähellä Jumalaa. Hän kilvoitteli askeettisesti, valvoi rukoillen ja lohdutti uskovia vainon aikoina. Hän joutui itsekin jatkuvasti vaihtamaan asuinpaikkaansa uhkaavan vangitsemisen vuoksi, vaikka oli fyysisesti sairaalloinen. Jumalan armosta hänen kauttaan tapahtui monia ihmeitä. Ne jatkuivat myös hänen haudallaan. Matrona muistutti toistuvasti uskovia elämään uskoen ja kirkon yhteydessä, osallistumaan ehtoolliselle ja solmimaan kristillisen avioliiton. Hänellä oli ennalta tietämisen lahja. Pyhän Matrona Moskovalaisen muistopäivää vietetään toukokuun 2. päivänä.

 

 
Bookmark the permalink.

Comments are closed.