Lapsiperheiden vanhemmille

Rakkaat lapsiperheiden vanhemmat.

Seurakunnassa iloitsemme siitä, että lapsiperheiden määrä liturgioissa on kasvanut. Ehtoollisella käy niin suomea kuin venäjääkin äidinkielenään puhuvia lapsia. Lapsista iloitsevat myös seurakunnan jäsenet, niin vanhat kuin nuoretkin. Lasten määrä kirkossa kertoo seurakunnan elävyydestä ja monikulttuurisuudesta.

On luonnollista, että lasten läsnäolo jumalanpalveluksessa tuo kirkkoon hieman ääntä ja vilskettä. Tätä teologian professori isä Alexander Schmemann kutsui ”pyhäksi meluksi”. ”Pyhällä melulla” on kuitenkin rajansa. Jossakin vaiheessa melu muuttuu jo epäpyhäksi. Raja ylittyy silloin, kun seurakuntalaiset eivät pysty enää seuraamaan jumalanpalvelusta.

”Melun pyhyyden” raja on kirkossamme välillä ylittynyt. Olen saanut palautetta seurakuntalaisilta siitä, ettei kirkkokansa kuule ajoittain papiston lausumia rukouksia. Näin tapahtuu erityisesti ehtoollisen jälkeen. Tällainen palaute ei ole ollut kertaakaan tuomitsevaa, vaan rakkaudella annettua. Eräs seurakuntalainen kirjoittaa seuraavasti.

”Toivon vanhemmille voimia ja rohkeutta kasvatustehtävässään sekä ymmärrystä kirkkoväkeä kohtaan – lapset ovat yhteinen aarteemme, joita voimme omalla esimerkillämme kukin opastaa levolliseen rukoukseen yhteisessä palveluksessa.”

Olen erittäin arka antamaan tässä asiassa ohjausta, koska tiedän asian olevan herkkä. En myöskään halua karkottaa lapsia tai lapsiperheitä kirkosta. Päinvastoin lapsia ja lapsiperheitä voisi olla liturgioissa enemmänkin seurakuntamme jäsenmäärään nähden. Kirkkomme on kuitenkin kooltaan pieni, eikä siellä ole tilaa leikkinurkkaukselle. Seurakuntamme nuorisotyöntekijä selvittää parhaillaan löytyisikö seurakunnan nuorista ohjaajia pitämään kirkkokerhoa seurakunnan tiloissa liturgian ensimmäisen tunnin ajaksi. Ohjaajat toisivat sitten kerholaiset ehtoolliselle kirkkoon. Näin lasten vanhemmatkin saisivat hetken rauhallista rukousaikaa jumalanpalvelukseen tullessaan. Näyttää siltä, että ainakin yhdelle sunnuntaille kuussa tämä järjestyy, mutta asian organisointi vie hieman aikaa. Nuorisotyöntekijä tiedottaa asiasta aikanaan.

Iloitsen lapsista kirkossa ja iloitsen lasten rauhallisesta touhuamisesta siellä. Lapsia tulee tarvittaessa myös opastaa kirkkokäyttäytymiseen. Isänä tiedän, ettei opastaminen ole aina yksinkertaista. Lasten käyttäytyminen aiheuttaa vanhemmille usein paineita, eikä omaan rukoukseen pysty lainkaan keskittymään. Silti lapsia tulee ohjata. Kirkko on pyhä paikka, jossa seisomme Jumalan kasvojen edessä. Kirkossa ei sovi juoksennella, hyppiä tai lennättää parilennokkeja. Jos lapsi alkaa tätä toistuvasti tekemään, pitää leikki keskeyttää. Se on vanhempien vastuu.

Kristus kutsui lapsia luokseen sanoen: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni”. Kristuksen sylissä ”Kirkossa” käyttäydytään kuten sukulaisen tai tutun aikuisen sylissä tai kylässä käyttäydytään. Jos lapsi alkaa riehua, hänet otetaan äidin tai isän syliin rauhoittumaan. Tällaisen ohjeen antoi Valamossa pappismunkki Johannes nuorille ennen siirtymistään Rautalammin kirkkoherraksi. Mielestäni isä Johanneksen ohje on oivallinen.

Toivotan lapsiperheet tervetulleeksi kirkkoon. Huomioidaan yhdessä toinen toistemme tarpeet. Me, aikuistuneiden lasten vanhemmat, ymmärrämme ”pyhän melun” kirkossa, vaikka se ajoittain häiritseekin. Uskon, että pienten lasten vanhempina ymmärrätte ”melun pyhyyden” rajat, sen milloin häiriintyminen muuttuu liialliseksi.

30.1. kolmen suuren esipaimenen päivänä.

Esirukouksin

isä Tuomas
kirkkoherra

Bookmark the permalink.

Comments are closed.