Kanttorin ääniraudasta – hartauskirjoituksia

Kanttorin ääniraudasta sarjassa seurakuntamme (myös Ilomantsi) kanttorit valottavat nyt poikkeusoloissa hiljentyneen ääniraudan tilannetta – sisältää opetusta!

Muistan sinut osaksi elämääni (Riikka Patrikainen, Ilomantsi, 5.6.2020)

Tämä kevät on todella ollut erilainen, kun vertaan sitä moneen kymmeneen muuhun aiemmin elämääni. Olen tottunut aikuisena olemaan jatkuvasti liikkeessä ja paljon poissa kotoa. Yhtä paljon kotona kuin tänä keväänä olen viimeksi ollut lapsena.

Kun jää paikalleen, sitä ensin tyrmistyy, on kuin olisi ajanut seinään. Vähitellen vähempään liikkeeseen tottuu ja alkaa nähdä lähelleen eri tavalla kuin aiemmin: tältä näyttää kotini, tällaista on olla lasten kanssa kotona koko ajan, tällaisia kasveja kasvaa puutarhassani. Muisti alkaa toimia eri tavalla. Koska olen ollut näin paljon kotona viimeksi lapsena, on mieleeni palautunut kaikenlaisia muistikuvia lapsuudestani, muistikuvia kiireettömyydestä.

Eräs sanonta kuuluu: tiedät tulleesi vanhaksi, kun sinulla on muistoja enemmän kuin unelmia. Muistaminen ei kuitenkaan ole vain vanhojen ihmisten etuoikeus. Monilla on tänä koronakeväänä ollut aiempaa enemmän aikaa esimerkiksi katsoa valokuvia, teettää niistä kuvakirjoja ja miettiä kuviin liittyviä tarinoita.

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka ei muista ja jolla ei ole muistoja? Hänen identiteettinsä katoaa. Minusta tuntuu, että olemme vapaaehtoisesti valinneet muistamattomuuden ja täyttäneet tämän tyhjiön mielikuvilla tulevasta (minne meillä onkin valtava kiire, koska tämä hetki ja mennyt menettää merkityksensä, jos emme halua muistaa ja muistella).

Perinteisissä ilta- ja aamurukouksissa kannetaan esirukouksia oman elämän tärkeitten ihmisten puolesta – elävien ja edesmenneitten. Muistamalla ja ajattelemalla heitä rakkaudella teemme heistä oikealla tavalla osan omaa elämäämme. Tähän rukouksen rakkauteen voimme kääriä myös vihamiehemme ja näin muuttaa vinoon kasvanutta todellisuutta. Rukoileminen on yhdeltä merkitykseltään Jumalan muistamista. Jumalaa muistamalla teemme Hänelle tilaa omassa elämässämme ja tätä kautta Jumala voi elämäämme myös vaikuttaa.

Pääskyn laulu (perjantai 17.4.)

https://www.youtube.com/watch?v=9m2LF0OwVeo

(Aleksi Suikkanen)

Hiljaisuus (maanantai 23.3.)

Nuori munkkiveli meni erämaassa kilvoittelevan isä Mooseksen luo, ja pyysi häneltä opetusta. Vanhus sanoi nuorukaiselle: “Mene ja sulkeudu kammioosi, niin se opettaa sinulle kaiken.”

Viime aikoina moni meistä on kohdannut hiljaisuuden – yllättäen tai odotettuna, tahtoen tai tahtomattaan.

Elämme maailmassa, joka muuttuu yhä kiireisemmäksi ja vaativammaksi, ja jossa meidän on yritettävä pysyä mukana, vaikka joskus haluaisimme huutaa ulospääsyä tästä oravanpyörästä. Me elämme maailmassa, vaikka emme olekaan maailmasta. Kristittyinä me kaikki edustamme taivaan valtakuntaa maan päällä. Mutta maailman vaatimuksia ei voi paeta.

Meidän aikaamme leimaavat kiire ja kilpailu, melu ja kaikkialta tulviva tiedon paljous. Tahdin kiihtyminen on luonut uutta ihmiskuvaa ja -ihannetta, joka on hiljaisesti hyväksytty: tehokas, kiireinen, varattu. Uusi uljas ihminen pysyy ajassa mukana. Hän “hallitsee” itsensä, elämänsä ja terveytensä, jopa ulkonäkönsä. Hänen ponnistelunsa tähtäävät etupäässä ulkoiseen hyvinvointiin ja menestykseen. Täysi kalenteri antaa vakuuttavan kuvan vakavasti otettavasta persoonasta; se on myös tae kuoleman varalle – ikään kuin ei voisi kuolla, jos elämä on ohjelmoitu pitkälle tulevaisuuteen.

Tämä ihmiskuva on sokaissut silmämme. Vaikka emme sitä hyväksyisikään, se on pikkuhiljaa ja salakavalasti heijastunut sisimpämme valkokankaalle. Sitä vasten asetamme arvioiden oman elämämme, olimmepa mukana työelämän puserruksessa tai siitä sivussa. Kiihkeärytminen elämäntapa tempaa mukaansa niin, ettemme menemistemme keskellä tule asettaneeksi sitä edes kyseenalaiseksi.

Menestystarinan kääntöpuoli on merkillinen paha olo ja tyhjyyden tunne. Ammatillinen päteminen ja ulkoisen hyvinvoinnin tavoittelu eivät tuo pysyvää tyydytystä; väliaikainen tasapainotila on kyllä mahdollista saavuttaa. Kiireinen työelämä ja ohjelmoitu vapaa-aika tekevät levottomaksi ja uupuneeksi. Mitä enemmän kartamme rauhallista oloa, sitä riippuvaisemmiksi tulemme ulkoisista virikkeistä. Emme osaa olla levollisesti aloillamme emmekä osaa olla yksin. Niinpä meidät huomaamattamme ohjelmoidaan ulkoapäin, “meitä eletään” sen sijaan että itse eläisimme. Olemme helposti ikävystyneitä, ja koska emme saa tyydytystä oikein mistään, meidän täytyy etsiä yhä uusia kiihokkeita. Elämä on tyhjää eikä siinä tunnu olevan mitään mieltä. Elämä tuntuu hupenevan käsistä, tai se ajatellaan elettäväksi sitten joskus, kun on aikaa…

Maailma, jossa elämme, on moniarvoinen. Samalla kun koemme paljon saaneemme, olemme oppineet tiedostamaan, mitä olemme menettäneet ja mitä ilman tulevat sukupolvet ovat vaarassa jäädä. Monista korkean elintason saavutuksista on täytynyt maksaa kallis hinta.

Kaikkien onnistumisienkin keskellä ihminen saattaa tuntea epäonnistuneensa elämässä olematta itsekään selvillä miksi ja millä tavalla.

Ihminen, joka on aina menossa, käy lopulta itselleen vieraaksi. Hän ei tunne itseään eikä tiedosta tarpeitaan.

Vain hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä viipyen voimme aidosti pohtia elämäämme, sen arvoja ja päämääriä, ja päästä yhteyteen todellisen sisäisen olemuksemme kanssa. Jos olemme väsyksissä ja hajallamme, hiljaisuus antaa meille voimia. Hiljaisuudesta alkaa kuitenkin myös kokonaan toisenlainen tie: etsimisen, kilvoittelun ja löytöjen tie, jota pitkin voimme kulkea toisten etsijöitten ja löytäjien jalanjäljissä.

Hiljentyminen ei ole juhlallista, suuriin saavutuksiin tähtäävää ja harvoille mahdollista ylellisyyttä. Kristityn kilvoittelijan mietiskelevä hiljentyminen on Kirkon perinnön yhteydessä ja suojassa tapahtuvaa Jumalan ihmeellisen, ihmisen ymmärryksen ylittävän toiminnan edessä tapahtuvaa, hiljaisen luottavaista kyselyä, joka aikanaan johtaa valloittavien salaisuuksien välähdyksenomaiseen näkemiseen.

Yksinäisyyden ja hiljaisuuden viljely on kaikkien ulottuvilla. Jo 300-luvulla oli eräillä kristityillä tapana vetäytyä erämaahan, jossa he yksinään kilvoitellen taistelivat pahoja henkiä vastaan. Luostarilaitos sai alkunsa tästä ajatuksesta. Perinteisen ja järjestäytyneen luostarikilvoituksen lisäksi Venäjällä on kauan tunnettu käsite “pustinja” – erämaa ja “pustinnik” – erämaahan vetäytyjä, erakko. Tällöin ei välttämättä tarkoiteta konkreettista erämaahan menoa. Pustinnik hylkäsi tavanomaisen porvarillisen elämäntyylin, mutta saattoi silti asustaa ihmisten ilmoilla majasessaan omistautuen rukoukseen ja hengellisiin palvelutehtäviin. Pustinnik halusi sydämessään olla kahden Jumalan ja hänen äärettömän hiljaisuutensa kanssa. Hän ei etsinyt hiljaisuutta itseään varten, vaan hän meni erämaahan muiden tähden, rukoillakseen koko ihmiskunnan puolesta.

Nykymaailmassa tällainen elämäntapa lienee mahdottomuus, ainakin niin kutsutussa sivistyneessä maailmassa. Mutta hiljaisuuden ja rukouksen tarve on meidän aikanamme entistä suurempi. Emme kykene jatkuvasti antamaan itsestämme lähimmäisillemme, ellemme myös itse ajoittain saa “ladata itseämme” selviytyäksemme meihin kohdistuvista odotuksista. Ratkaisuksi tarjoutuu ajoittainen vetäytyminen “pustinjaan” rukousta, hiljentymistä, lepäämistä ja Jumalan kohtaamista varten. Länsimaisissa kirkoissa tätä kutsutaan retriitiksi – vetäytymiseksi – ja siihen löytyy myös raamatulliset juuret. Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen viipyäkseen hiljaisuudessa Jumalan edessä ja hän suositteli samaa opetuslapsilleenkin sanoessaan: “Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” (Mark. 6:31)

Hiljaisuus auttaa meitä kuulemaan, mitä Jumalalla on meille sanottavana ja se vapauttaa myös meidät lähimmäistemme meihin kohdistamista odotuksista. Mutta hiljaisuus on löydettävä itsestään, ei niinkään ympäriltään. Jos sisällämme riehuu myrsky ja jyllää valtava melu, emme voi kuulla Jumalan ääntä meissä. Siksi vaikeneminen on suorastaan elintärkeä taito. (Wilhelmiina Virolainen, kanttori)

Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! (Ps. 150) (perjantai 20.3.)

Haastavina aikoina meidän olisi hyvä muistaa mielessä luetun tai lausutun rukouksen ohella myös ääneen lauletun kirkkolaulun voima. Itse ääneen laulettu kirkkoveisu kirkastaa ajatuksia ja luo mieleen valoa. Mutta mitä veisuja voisi itse kodin rauhassa laulaa?

Kirkkolaululla on pitkä historia, jonka rikkaasta hymnivarastosta voi ammentaa loputtomasti, mutta myös keskittyä itselle tuttuihin ja oman rukouselämän kannalta tärkeisiin veisuihin. Mieleen tulee ensimmäisenä vaikkapa ”Taivaallinen Kuningas”-veisu joka aloittaa kaikki rukouspalvelukset, ”Ehtooveisu” joka lauletaan ehtoopalveluksissa ja liturgian veisuista vaikka ”Isä meidän” ja ”Totisesti on kohtuullista”. Edesmenneitä voi muistella vaikkapa hautauspalveluksen kontakkia laulamalla. Vaikeina hetkinä esimerkiksi Ristin tropari, eli ”Pelasta Herra sinun kansasi” on myös oivallinen voimaa tuova veisu.

Toki pelkkä kirkkolaulujen kuuntelukin auttaa meitä rauhoittumaan ja keskittymään rukoukseen, mutta uskallan väittää, että lauluun yhtyminen antaa meille vieläkin enemmän. Uskaltaisinko laulaa ja uskaltaisinko osallistua tuttujen veisujen laulamiseen kun siihen on mahdollisuus? Osaankohan edes laulaa, jos koulun laulutodistuksessa komeilee keskinkertainen tai huono numero? Kanttorina kannustan kaikkia, että uskaltakaa ihmeessä laulaa! Kuoroaitio on toki varattu kuorolaisille, jotka ovat vähintään musiikin puoliammattilaisia, mutta kun kanttori kääntyy kirkkokansan puoleen johtamaan kansanlaulua, on kaikkien hyvä osallistua lauluun omalla äänellään. Jokainen ihminen on omalla tavallaan musikaalinen. Ei ole olemassa epämusikaalista ihmistä, vaan eri tavalla musiikkia kokevia ja käsittäviä ihmisiä. Laulaminen on kautta ihmiskunnan historian ollut tärkeä osa inhimillistä elämää ja sen on todettu olevan viestimisessä ja itseilmaisussa jopa vanhempaa perua kuin puhumisen! Näistä syistä soisin kaikkien raottavan laulullisen arkkunsa kantta edes hieman.

Tällaisina harvinaisina poikkeusaikoina, kun kirkoissa toimitetaan palveluksia ilman kirkkokansaa, suosittelen lämpimästi osallistumaan palveluksiin netin striimausten välityksellä. Tällä seurakuntamme kotisivulla tulee löytymään linkki, josta oman seurakuntamme palvelusten livestriimit ja nauhoitetut palvelukset saa näkymään tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Myös kirkkomme pääsivulta, ort.fi, löytyy linkit muiden seurakuntien striimattuihin palveluksiin. Striimatuissa palveluksissa laulettuihin tuttuihin veisuihin voi ottaa osaa kotona. Annetaan laulun raikua kotialttareiden ja ikoninurkkausten äärellä!

Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että kirkko ja kirkkomusiikki tulevat olemaan aina tukenamme, tapahtuipa ympärillämme mitä tahansa. On lohdullista ajatella, että tutut vanhat sävelet auttavat meitä maailman myrskyjen tuulissa ja tyvenissä, kuten ne ovat auttaneet monia sukupolvia ennen meitä. Me voimme rukoilla ja kohottaa veisun heidän puolestaan ja nämä menneet, mutta eivät missään nimessä kadonneet sukupolvet taas kannattelevat meitä esirukouksillaan eteenpäin tässä ajassa. (Aleksi Suikkanen, kanttori)

Rukousta ja rästihommia (torstai 19.3.)

Lomalta palatessani kaikki kevään suunnitelmat olivatkin muuttuneet. Kuoroharjoitukset, joissa oli tarkoitus hioa huippuunsa seuraavana sunnuntaina radioitava liturgia, oli peruttu. Liturgia ja radiointi onneksi toteutuvat, mutta järjestely onkin ihan muuta kuin aiemmin suunnittelin: koska julkiset kokoontumiset on rajattu 10 henkilöön, ei kirkkokansa pääse osallistumaan liturgiaan eikä kuoro laulamaan. Kanttori ja pappi toimittavat poikkeustilanteen aikana palvelukset ja kantavat rukouksia seurakunnan, kirkon ja koko maailman puolesta. Radioinnin takia muutama laulaja otetaan mukaan palvelukseen, jotta kuulokuva olisi mahdollisimman miellyttävä, rukouksellinen ja normaali kuulijoille, jotka eivät tämän harvinaisen tilanteen vuoksi tai muutenkaan pääse kirkkoon.

Nikolaos-kuoro on kuluneen syksyn ja talven aikana harjoitellut ja erityisesti laulanut palveluksia ahkerasti ja olen monta kertaa ollut iloinen siitä, mihin suuntaan kuoron kehitys on lähtenyt. Kuorolle on alkanut muodostua oma soundi ja oma tyyli laulaa jumalanpalveluksia. Erityisen iloinen olen ollut kuorossa vallitsevasta myönteisestä hengestä, joka on tuonut valtavasti iloa kanttorille ja toivottavasti myös kaikille kuorolaisille. Nyt loppukevään suuret tähtäyspisteet – radiointi, pääsiäinen ja kirkkolaulupäivät – toteutetaan eri tavalla kuin yleensä ja kirkkolaulupäivien osalta siirretään eri ajankohtaan.

Se, että jumalanpalveluksissa käyminen muuttuukin yhtäkkiä mahdottomaksi, on meille hyvälle tottuneille joensuulaisille aikamoinen tilanne. Tästä tietysti seuraa se hyvä asia, että jumalanpalveluksissa käymistä, joka aina ei välttämättä ”nappaa” tai saattaa jopa tuntua työltä (ja sitähän se meille kanttoreille onkin), tulee ikävä. Päiviä, viikkoja ja kirkkovuotta rytmittävät kirkonmenot loistavat poissaolollaan juuri nyt, kun paastoaika, suuri viikko ja pääsiäinen, vuoden kohokohdat, ovat käsillä.

Mitäs nyt? Onneksi moni asia on mahdollista internetissä. Netissä on mahdollista tehdä töitä, pitää kokouksia, seurata muuttuvia ohjeita lähes reaaliaikaisesti ja kuluttaa aikaa, jota eivät tällä hetkellä ohjaa seurakunnan tai muut tapahtumat. Monet seurakunnat lähettävät palveluksia nettiin katsottavaksi ja netistä löytyy myös kirkosta tuttu pieni sininen hartauskirja osoitteesta m.onl.fi. Sen avulla voi lukea rukouksia ja laulaa kirkkoveisuja ja näin täyttää aukkoa, jonka seurakuntaelämän puuttuminen tässä tilanteessa jättää. Vaikka emme ole fyysisesti yhdessä koossa, olemme sitä rukouksen kautta. Me, jotka pääsemme jumalanpalveluksiin yritämme etuoikeutetusta tilanteestamme huonoa omaatuntoa potematta rukoilla kaikkien seurakuntalaistemme puolesta tietäen kuinka hartaasti he toivovat voivansa olla kirkossa juuri nyt. Jos palveluksen ulkopuolelle jääneet taas rukoilevat palveluksen toimittajien puolesta, yhteys säilyy.

Koska seurakunnan toiminta muuttuu nyt väliaikaisesti hyvin toisenlaiseksi, täytyy tilanteessa keksiä kuinka aika tulisi parhaiten käytetyksi. Itse raahasin työhuoneelta kotiin tietokoneen, paljon keskeneräisiä nuotteja, harjoiteltavaa ja muita musiikkiprojektipapereita, jotka ovat aina jääneet rästiin jumalanpalvelusten, toimitusten, palaverien, piirien, kerhojen, harjoitusten ja omien menojen alle.

En osaa vielä kuvitellakaan miltä tuntuu pääsiäisyö tyhjässä kirkossa ilman kirkkokansaa. Joskus suuresta viikosta väsyneenä ja pääsiäisyön palvelusta hermoillen olen saattanut ajatella, että voi kun saisikin jäädä kotiin katsomaan yöpalvelusta televisiosta ja nauttimaan pääsiäisherkuista sohvalla peiton alla. Tältä pääsiäiseltä voisin toivoa että ne, jotka viettävät pääsiäistä edellä mainitulla tavalla, nauttisivat siitä minunkin puolestani. Ja minä, joka ihan oikeasti en mielelläni jättäisi pääsiäisyön palvelusta väliin, nautin siitä jos pääsen kirkkoon ja muistan kaikkia niitä, jotka eivät sinne pääse.

Kun paasto sovintosunnuntain iltana alkaa, kuoro laulaa lopuksi pääsiäisveisuja siltä varalta, ettei joku pääsiäisenä niitä olekaan kuulemassa. Enpä osannut arvata, että niitä, jotka eivät pääsiäisyön palvelukseen pääse, on niin monta. Onneksi pääsiäisjuhla kestää 40 päivää ja vaikka poikkeustilanne sittenkin jatkuisi, on jokainen sunnuntai pieni pääsiäinen eikä ylösnousemusta peruta ikinä.

Pääsiäisvalmisteluja toivon ehtiväni tänä vuonna tekemään – virpovitsoja, pashaa, herkkuja ja koristeita. Pääsiäisen ulkoiset merkit koen tarpeelliseksi muistuttamaan mahtavasta juhlasta, joka on kohta käsillä huolimatta siitä, miten seurakunnassa jumalanpalvelukset järjestyvät. Vaikka ihan rehellisesti: mieluummin viettäisin oman pääsiäisen valmisteluajan kaikkien teidän kanssanne kirkossa ja kuoroharjoituksissa. Ja perinteisesti kopiokoneen vieressä ahkerille kuorolaisille nuotteja leikkaillen, liimaillen ja tukoksia selvitellen.

Liturgia radioidaan Pyhän Nikolaoksen kirkosta ja lähetetään Yle radio 1:ssä su 22.3. klo 11. (Valeria Ratilainen, kanttori)

Kaikki muuttuu, yksi ei muutu (keskiviikko 18.3.)

Nähtiinpä sekin aika, että kirkkoon pääseminenkään ei ole itsestään selvyys. Tähän asti olemme puhuneet kirkon korkeasta kynnyksestä ja siitä, miten vaivalloista palveluksiin osallistuminen saattaa olla. Nyt mietimme sitä, miten saisimme kirkon lohduttavan ja voimaa antavan sanoman kuulumaan ihmisille, jotka uusien ohjeiden mukaan eivät voi kokoontua yli 10 hengen ryhmissä kirkkoihinkaan.

Olen saanut jumalanpalveluksissa kanttorina syventyä viikoittain, joskus päivittäinkin kirkon liturgisiin teksteihin eli jumalanpalvelusten rukouksiin ja runoihin, jotka ammentavat viisautensa ja kauneutensa usein yli tuhannen vuoden takaa.  Tämän hetken ja noiden tekstien syntymisen välillä on lukemattomia sukupolvia, jotka ovat nähneet maailmalla tapahtuvan vaikka mitä. Mitä ikinä he ovat kohdanneetkin, on rukous varmasti ollut siinä korvaamattomana tukena.

Olen usein miettinyt, onko meidän sukupolvemme niin erityinen, ettei tämän meidän tarvitse pyytää apua muilta kuin ihmisiltä? Vai onko ollutkin vain niin, että kovin moni ei ole kohdannut elämässään mitään todella terveyttä ja elämää uhkaavaa hätää, ja silloin rukouksen puoleen ei ole koskaan tarvinnut kääntyä?

Kuulin taannoin erään nyt jo edesmenneet ilomantsilaisen kertovan kokemuksistaan Ilomantsin nykyisen Kansallistalon pommituksesta sodan aikaan. Hän kertoi, että kaikki talon sisällä olleet ihmiset lausuivat ikkunoiden pirstoutuessa Isä meidän -rukousta käpertyneinä niihin suojiin, jotka olivat löytäneet – nekin, jotka eivät uskoneet Jumalaan.

Tämä elämä on niin rikas ja uskomaton, niin monitasoinen, että en halua väittää, että hallitsisin sen ja ymmärtäisin läpikotaisin. Kukaan meistä ei voi ennustaa huomista päivää. Tämä on ollut totta aina, mutta nyt se vaan syöpyy tietoisuuteemme uudella tavalla. Koronan aiheuttaman pandemian hätä on ihmiskunnan yhteinen: koko maapallon ihmisten elämät koskettavat nyt toisiaan.

Kirkon perinne on se ovi, jonka kautta ymmärrämme miten meitä edeltävät sukupolvet ovat selvinneet heitä kohdanneista koettelemuksista. Nuo koettelemukset ja kirkon vastaus hädässä oleville ihmisille on myös tallentunut kirkon liturgisiin teksteihin. Juuri nyt tuon perinteen rikkaus ja kirkon viisaus on avautunut minulle uudella tavalla ja uudella tavalla myös toivon, että yhä useammalla ihmisellä olisi mahdollisuus ammentaa tuosta viisaudesta nyt ja tulevaisuudessa. (Riikka Patrikainen, kanttori)

Bookmark the permalink.

Comments are closed.