Seurakuntamme henkilökunta tekee monen muun työssäkäyvän tavoin tällä hetkellä etätöitä niin paljon kuin se on tässä tilanteessa mahdollista. Tässä sarjassa julkaistaan heidän ajatuksiaan: saarnoja, opetuspuheita, muita ajatuksia, joita tämän hetkinen tilanne tuo esiin.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! (saarna Maria Egyptiläisen sunnuntaina 29.3.)
Heprealaiskirje 9: 11 – 14
”Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvollisiksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.”
Evankeliumi, Markus 10: 32 – 45
”Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.” Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoin heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.” Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”
Suuren paaston sunnuntaipäiviin kuuluu opetuksellisesti kaksi kerrosta. Varhaisempi kerros on se, mikä aikanaan valmisti ihmisiä vastaanottamaan kasteen. Myöhäisempi kerros on, minkä kirkko on todennut myös tärkeäksi opetettavaksi asiaksi. Yllä olevat Raamatun tekstit kuuluvat suuren paaston alkuperäiseen, viidennen sunnuntaipäivän opetukseen.
Heprealaiskirje selittää juutalaisille Vanhan testamentin kautta, mitä Jeesus Kristus opetti ja teki. Ylläoleva teksti kertoo, että Kristus on samanaikaisesti sekä ylimmäinen pappi, joka toimittaa uhrin, ja uhri, joka uhrataan koko maailman puolesta. Hänen uhrinsa puhdistaa meidät kuoleman teoista: tällä tarkoitetaan syntiä. Synti erottaa meidät Jumalasta, joka on Elämä ja tekee meidät osalliseksi kuolemasta. Kristuksen uhri antaa meille mahdollisuuden palata takaisin Jumalan, siis Elämän yhteyteen. Tämä teksti kertoo Vanhan testamentin kautta sen, mitä Jeesukselle pääsiäisenä tapahtui, ja tuon tapahtuman merkityksen meille.
Yllä oleva Markuksen evankeliumin teksti kertoo, kuinka Jeesus on opetuslastensa ja muiden ihmisten kanssa nousemassa ylös kohti Jerusalemia, joka sijaitsee kukkulalla. Jeesukselle kyse on myös toisenlaisesta nousemisesta, Hän on ristin kautta nousemassa Jumalan yhteyteen.
Tunnelma tuossa kävelevässä joukossa on tiivis. Jeesus toimii hyvin päättäväisesti kulkien muiden edellä. Opetuslapset ovat ymmällään. He eivät myöskään ymmärrä Jeesuksen opetusta, kun tämä kertoo tulevasta kohtalostaan. Tuosta opetuksesta kannattaa huomata tekstin kohta, jossa sanotaan, että ”Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin.” Ihmisen Poika mainitaan Danielin kirjassa: ”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.” (7: 13 – 14). Ihmisen Poika, siis Jeesus Kristus on hallitseva ikuisesti. Tämän kohdan opetuslapset kyllä ymmärsivät. Mutta he eivät ymmärtäneet Ihmisen Pojan tehtävää. Sana annetaan kannattaa huomata: kyse on Jumalan ennakkosuunnitelman toteutumisesta, kun Hän antaa Poikansa kuolemaan meidän puolestamme.
Äsken luetussa evankeliumissa Jeesus myös itse kertoo edeltä, mitä Hänelle oli tapahtuva: kuolemantuomio, luovuttaminen pakanoille, pilkkaaminen, sylkeminen, ruoskiminen, tappaminen, ja ylösnousemus.
Sebedeuksen pojat, Jaakob ja Johannes eivät myöskään ymmärrä tilannetta ja Jeesuksen opetusta. Juutalaisina he ymmärtävät, että Jeesus ”Ihmisen Poikana” tulee olemaan iankaikkinen kuningas. Heidän pyyntönsä saada istua Jeesuksen oikealle ja vasemmalle puolelle vastaisivat meidän maailmassamme hallituksen tärkeimpien ministereiden paikkoja.
Jeesus kysyy, voivatko veljekset nauttia saman maljan, minkä Jeesus juo? Raamatussa malja usein viittaa huonoon asiaan, niin tässäkin yhteydessä. Maljalla Jeesus tarkoitti omaa kuolemaansa.
Sanaa kaste käytetään tässä yhteydessä teknisenä terminä. Sillä ei viitata siis uskonnolliseen rituaaliin, kasteen sakramenttiin. Teknisenä terminä sana tarkoittaa upottamista, ja, jos ei nosteta vedestä ylös, niin se viittaa jälleen kuolemaan. Kirkko käyttääkin usein marttyyrikuolemasta sanontaa ”verikaste”.
Ihmisen Pojan, siis Jeesuksen Kristuksen, tehtävä on palvella ihmisiä. Hänelle se merkitsee kuolemaa meidän puolestamme. Meidän on vastaanotettava tämä meidän puolestamme kuollut, mutta ylösnousenut Vapahtaja. Se antaa meille velvollisuuden: meidän on osaltamme oltava valmis samaan, mitä Kristus teki. Joillekin se voi merkitä marttyyriutta, suurimmalle osalle meistä se merkitsee oman itsekkyytemme voittamista ja Jumalan sekä lähimmäisemme rakastamista.
Evankeliumitekstin viimeiset sanat ansaitsevat suuren huomion. Ne voidaan ymmärtää helposti väärin (siitä on monia esimerkkejä). Miten oikein tulee ymmärtää sanat ”antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”?
Sana lunnaat ovat ensimmäinen ongelmallinen kohta. Vastaus voi löytyä Vanhasta testamentista. Siellä lunnaat merkitsevät syyllisen mahdollisuutta tietyissä olosuhteissa, hänen jo menetettyään oikeutensa elämään, hyvittää tekemänsä asia ja voida jatkaa elämäänsä. Synti merkitsee ihmiselle eroa Jumalasta ja näin Elämästä, synnin takia ero on olemassa, eikä meillä itsellämme ole mahdollisuutta tuota eroa mitätöidä. Jumala kuitenkin rakastaa luomiaan ihmisiä. Pääsiäisenä Jeesus antaa omalla kuolemallaan meidän puolestamme lunnaat, jotta meillä olisi mahdollisuus uudestaan olla Jumalan eli Elämän yhteydessä.
Toinen ongelmallinen kohta on sana kaikkien? Mitä sillä tarkoitetaan? Vanhemmassa suomennoksessa käytettiin sanaa ”monen”. Useiden muiden kansojen kielellä käytetään tässä kohdassa sanaa moni/monen. Kyseinen kreikkalainen sana voidaan kääntää suomen kielelle sekä sanalla monen että kaikkien. Voimme ensiksi tehdä sen huomion, että moni on lunastettu. Mutta: Kristuksen pelastusteko on tarkoitettu kaikille. On itsestämme kiinni, vastaanotammeko me pelastuksen. Sitä ei kuitenkaan saa ymmärtää sillä tavoin, että kaikki on pelastettu.
Kirkkomme viettää tänään myös pyhittäjä Maria Egyptiläisen muistoa. Hän ansaitsee kunnioituksemme. Hänen muistopäivänsä aihe suuren paaston loppupuolella on selvä. Itse hän oli nuorena ”kevytkenkäinen miesten viihdyttäjä”, josta kasvoi kirkon kunnioittama pyhä. Sillä ei ole väliä, mitä me olemme olleet tai vieläkin olemme. Marian esimerkin mukaan mekin voimme kasvaa Jumalan yhteyteen.
Alkavan viikon perjantai-iltana loppuu suuri paasto. Paasto kuitenkin jatkuu. Lasaruksen lauantain, tai jota monissa kielissä kutsutaan Lasaruksen ylösnousemukseksi, ja Palmusunnuntain vahvistamina siirrymme seuraamaan ja osallistumaan suuren viikon tapahtumiin.
Amen! (Rovasti Stefan Holm)
”Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!” (torstaina 26.3.)
Nämä sanat ovat iskostuneet varmasti jokaisen kirkossa käyvän ortodoksin takaraivoon. Näin ei ole vain Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa. Liturgia ja ehtoollisen sakramentti ovat ne, jotka käytännössä muodostavat Kirkon, Kristuksen Ruumiin. Ihminen elää liturgiasta liturgiaan rakentuen Kirkon jäseneksi ja etenee kohti Jumalan valtakuntaa.
”Pidä sinä tapa, niin tavat pitävät sinut.” Kun noudatamme tapoja, niin ne lähes automaattisesti pitävät meidät oikealla tiellä. Säännölliseen ehtoolliseen osallistumiseen meitä kehotetaan. Tästä asiasta jo apostoli Paavali kirjoitti meille: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.” (1. Kor. 11: 26). Apostolien tekojen kirja kertoo: ”Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap.t. 2: 42). Kirkon varhaiset ohjeet kehottavat kristittyjä osallistumaan säännöllisesti ehtoollisen sakramenttiin.
Kaikki edellä kirjoitettu liittyy tavalliseen elämäntilanteeseen. Poikkeusoloissa joudumme toimimaan toisella tavoin. Ensimmäinen huomio olkoon lähimmäisen rakastaminen. Jos me todella rakastamme lähimmäisiämme, niin emme tee mitään sellaista, joka saattaisi lähimmäisemme vaaraan. Koronan aiheuttaman pandemian aikana täysin viattomalta vaikuttava vierailu voi levittää tietämättämme virusta lähimmäisiimme. Fyysisen etäisyyden pitäminen on siis tässä yhteydessä merkki lähimmäisen rakastamisesta. Lähimmäisiämme me voimme edelleen auttaa, on vain mietittävä, mitkä ne keinot ovat. Yhteydenpito ja esirukous onnistuvat ilman fyysistä tapaamista.
Ortodoksisen kirkon toiminta on yhteisöllistä. Olemme tottuneet toimimaan yhdessä, kokoontumaan yhteisiin jumalanpalveluksiin. Nyt se ei ole mahdollista. Voimme osallistua edelleen yhteiseen palvelukseen rukouksen ja teknisten apuvälineiden kautta. Tämä on myös aika, jolloin meillä on mahdollista harjoittaa enemmän henkilökohtaista rukousta.
Jostain luin, että me (ortodoksit) olemme ”riippuvaisia ehtoollisesta”. Pidän sitä hyvänä asiana. Tämä pandemia voi osoittaa meille, kuinka riippuvaisia me todellakin olemme ehtoollisesta. Ei ole huono asia, jos koemme jopa ”vieroitusoireita”, kun emme pääse ehtoolliselle. Tämä riippuvaisuutemme osoittaa sen, että me kaipaamme Jumalaa. Kunpa me silloin muistaisimme rukouksen ja lähimmäisen rakastamisen.
Ehtoollisen sakramentti, kuten muutkin sakramentit, ovat pyhittäviä asioita, niiden kautta ei jaeta kirouksia. Ehtoollisessa viini on Kristuksen Veri ja leipä on Kristuksen Ruumis. Mutta jos ihminen, joka sairastaa tarttuvaa tautia, suutelee ehtoollismaljaa, niin seuraava ihminen voi tulla osalliseksi paitsi ehtoollisesta, myös viruksesta. Kyse ei ole vain yksittäisestä esineen suutelemisesta, viaton kuiva yskä voi levittää suuressa ihmisjoukossa viruksen satoihin tai tuhansiin läsnäolijoihin (tästä on useita esimerkkejä, meillä Suomessa vaikka naistenpäivän konsertti).
Poikkeuksellisessa tilanteessa kirkon on etsittävä niitä palvelemisen muotoja, joihin se kykenee. Jumalanpalvelusten toimittamista seurakuntalaisten ja koko maailman puolesta jatketaan sellaisessa muodossa, kuin se on mahdollista. Paras asiantuntemus pandemiasta on viranomaisilla. Kirkko noudattaa viranomaisten ohjeita osallistuen näin pandemian torjumiseen.
Voimmeko me pelastua, kun emme voi osallistua kirkon jumalanpalveluksiin? Kyllä voimme! Jumala meidät pelastaa, emme me itse siihen yksinämme kykene. Poikkeuksellisena aikana Jumala edellyttää meiltä lähimmäisen rakastamista. Etsikäämme Jumalaa niin ajatuksissamme kuin rukouksissamme ja auttakaamme oikealla tavalla lähimmäisiämme.
Ortodoksinen kirkko tunnetaan paitsi jumalanpalveluksistaan, niin myös ohjeista, joiden tarkoitus on johdattaa ihmistä kohti Jumalan valtakuntaa. Kirkon elämässä on kuitenkin poikkeuksia. Tämän kirjoittaja muistelee, että pyhittäjä Maria Egyptiläinen osallistui vain kerran elämässään ehtoolliseen. Hän on pyhä. Jumalan armo voi noudattaa myös muita polkuja, kuin mitä me tiedämme.
Pääsiäisajan tervehdystä ”Kristus nousi kuolleista” käytetään kirkossamme pääsiäisaikana. Vaikka en tiedä yhtään sääntöä, joka kieltäisi sen käyttämisen muuna aikana, kansa noudattaa em. periaatetta. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen tervehti näillä sanoilla vastaantulijoita koko kirkkovuoden aikana.
Olkaamme kotona. Rukoilkaamme. Odottakaamme pääsiäisen riemua ja pandemian talttumista. (Rovasti Stefan Holm)
Kirkko tulee vierelle (torstaina 26.3.)
Kuluneet viikot ovat kääntäneet omat arjen työtehtäväni päälaelleen suhteessa omaa työkuvaani seurakuntamme diakoniatyötekijänä. Ihmiselle, joka on tottunut kohtaamaan seurakuntalaiset kasvotusten joko heidän omissa kodeissaan tai sitten seurakunnan tiloissa jumalanpalvelusten, erilaisten kerhojen ja kokoontumisten yhteydessä. Nyt yhteydenpito on tapahtunut etänä joko puhelimen tai internetin välityksellä.
Meillä ihmisillä on usein tapana murehtia asioita, jotka olemme menettäneet tai joihin meillä ei ole mahdollisuutta. Rohkaisen jokaista miettimään, kenties itsestään selviltä tuntuvia asioita, jotka ovat huomaamatta läsnä arjessamme. Itselleni hyvin voimauttavia asioita ovat mm. perhe, koti, ystävät ja luonto. Luonnollisesti tällä hetkellä kaipaan henk.kohtaisia kontakteja ystävien ja seurakuntalaisten kanssa. Uskoni on vahva siihen, että ilo ja riemu ovat valtoimenaan, kun kohtaamme!
Seurakuntamme diakoniatyön esitteen etukannessa lukee ”Kirkko tulee vierelle”. Tämä tarkoittaa sitä, että meihin seurakunnan työntekijöihin voi, saa ja pitää olla yhteydessä. Sitä varten me olemme. Papisto osaa kuunnella ja antaa neuvoja hengellisissä asioissa, minä koen olevani enemmän maallisten asioiden asiantuntija. Ja meille saa soittaa, vaikka ei olisi varsinaista asiaakaan. Mieltäni ovat suuresti tällä viikolla ilahduttaneet puhelut, joiden sisältö on ollut: ”kuinka voisin olla avuksi” tai ”mitä sinulle kuuluu”? Tälläisia puheluita voimme kukin omalla tahollamme voimavarojemme mukaan soitella!
Aikaisemmin mainitsin, että kaipaan kontakteja ystäviini. Rakkaimpiin ystäviini olen tutustunut kirkon piirissä, joten voin hyvillä mielin sanoa, että kirkko kulkee vierelläni!
Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme sekä ollaan linjoilla! (diakoniatyöntekijä Eeva)
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen! (pyhittäjä Johannes Siinailaisen sunnuntai 22.3.)
Ortodoksisessa kirkossa vietämme pääsiäiseen valmistavaa suurta paastoa. Paaston neljäs sunnuntai on nimetty pyhittäjä Johannes Siinailaisen sunnuntaiksi. Viikon päästä muistelemme pyhittäjä Maria Egyptiläistä. Näissä pyhittäjissä kirkko näkee kristillisen askeesin suurimmat henkilöitymät ja esikuvat. Esikuvia me tarvitsemme, sillä paasto ei ainoastaan valmista meitä tulevaan juhlaan, vaan ensisijaisesti se on paluutta kristillisen kutsumuksemme mukaiseen elämäntapaan.
Ortodoksiseen elämäntapaan kuuluu kiinteästi askeesi, jonka avulla pyrimme hillitsemään ei toivottuja henkisiä ominaisuuksiamme, jotta voisimme kastelupaustemme mukaisesti elää totuudessa, anteliaisuudessa, raitishenkisyydessä ja hyvyydessä sekä kasvaa rakkaudessa sekä Jumalaa että lähimmäisiämme kohtaan. Yleensä kristilliseen askeesiin katsotaan kuulavaksi mm. itsensä hillitseminen, paastoaminen, hiljentymien, rukoileminen, lähimmäisten huomioiminen ja tarpeettomista asioista luopuminen.
Kristittyjen suhde askeesiin ja askeettiseen elämäntapaan on heikentynyt kulutuskeskeisessä maailmassamme. Olemme eläneet yltäkylläisyydessä, jossa tarpeettomista asioista on tullut meille tarpeellisia. Nyt elämme kuitenkin tilanteessa, jossa jokainen niin kirkkoon kuuluva kuin kuulumatonkin joutuu harjoittamaan tai saa harjoittaa itsensä hillitsemistä ja askeesia. Me rajoitamme liikkumisvapauttamme ja sosiaalista elämäämme. Tämä toisaalta tiivistä perheiden yhteyttä ja toisaalta voi syventää joidenkin yksinäisyyttä. Monet ovat joutuneet luopumaan harrastuksistaan tai muuttamaan niiden muotoa. Monet kulttuuritoiminnot ovat loppuneet. Kirkossa käyminen on rajoitettua. Mitä muutoksia lähikuukaudet tuovat tullessaan, sitä emme vielä tiedä.
Tämänhetkisellä tilanteella on yhteys kristillisen askeesin periaatteisiin. Viranomaiset ovat antaneet linjauksia ja määräyksiä siitä, kuinka meidän tulee toimia, mutta – kuten Presidentti totesi – määräykset eivät riitä, vaan meidän tulee myös noudattaa niitä turvataksemme toinen toisemme sairaudelta. Samalla tavalla kirkko antaa ohjeita ja suosituksia askeettiseen elämäntapaan, jotta turvaisimme lähimmäisemme omilta pahoilta taipumuksiltamme ja toisaalta vahvistaisimme itsessämme olevaa hyvää toinen toistemme parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Kummassakaan motiivina ei ole velvollisuus, vaan lähimmäisistä välittäminen, halu tehdä hyvää ja tahto toimia oikein.
Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa monet osoittavat tahtoa tehdä hyvää ja toimia oikein, eikä määräyksiä kovin yleisesti kyseenalaisteta. Monet yksittäiset ihmiset vievät ostoksia eristyksissä oleville tai ilahduttavat tavalla tai toisella riskiryhmään kuuluvia. Ovatpa jotkin järjestötkin tehneet niin. Monet ammattiryhmät tekevät väsymättä työtä yhteiseksi hyväksi. Monet ovat myös huolissaan läheistensä tai omasta terveydestä. Huolien aikana, meidän on hyvä muistaa, että me emme ole yksin. Meillä on toinen toisemme, mutta kristittyinä meillä on myös luottamus Jumalaan.
Päivän evankeliumina kuulimme katkelman, jossa Kristus parantaa pienestä pitäen sairastaneen pojan. Koska lapsi oli sairastanut syntymästään lähtien, ei lapsen sairaus ollut hänen omaa syytään. Parantaessaan lapsen Kristus antoi lapselle terveyden, joka häneltä puuttui syntymästä lähtien. Pohtiessamme Kristuksen tekemiä parannusihmeitä, meidän tulee huomata, ettei Kristus poista parannetuilta alttiutta sairauteen. Tässä elämässä me olemme kärsimykselle alttiita ja kuoleman alaisia. Parantaessaan sairaan Kristus antoi parannettujen maistaa tulevaa elämää.
Eläessään ihmisenä maan päällä, eläessään meidän keskellämme, Kristus jakoi meidän elämämme. Jumala oli meidän kanssamme niin ilossa kuin kärsimyksessäkin. Toimiessaan meidän keskellämme Kristus antoi mallin siitä, kuinka hänen seuraajiensa tulee elää. Kuten hän huolehti meistä, tulee meidän huolehtia toinen toisistamme. Osa meistä tekee konkreettista työtä sen eteen omassa työtehtävässään tai vapaaehtoisesti lähimmäistään auttaen. Me kaikki teemme niin, kun vapaaehtoisesti rajoitamme elämäämme, kuten meitä on ohjattu tekemään.
Evankeliumikatkelman lopussa Kristus kertoo opetuslapsilleen tulevasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Jumalan huolenpidon ylin päämäärä on meidän pelastuksemme. Vaikeina aikoina meidän tulee turvata ja luottaa tähän päämäärään. Kristittyinä meidän toivomme ei pääty tähän elämään, vaan se yltää tässä elämässä saatavaa terveyttä ja parannusta pidemmälle aina tulevaan iankaikkiseen valtakuntaan saakka. Kuulemassamme epistolatekstissä apostoli Paavali toteaakin: ”Toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijämme meni.” Antaessaan meille toivon, astuessaan vapaaehtoiseen kuolemaan ja ylösnousemukseen, Kristus ei ollut yksin. Hän kääntyi rukouksessa Isän Jumalan puoleen ja vahvistui täyttämään tehtävänsä. Jos voimamme ovat lopussa, jos mielemme täyttyy huolista, me voimme rukouksessa kääntyä Jumalan puoleen ja vahvistua, sillä ”meidän kanssamme on Jumala”. Amen (isä Tuomas, kirkkoherra)
