Etäajatuksia etätöissä

Seurakuntamme henkilökunta tekee monen muun työssäkäyvän tavoin tällä hetkellä etätöitä niin paljon kuin se on tässä tilanteessa mahdollista. Tässä sarjassa julkaistaan heidän ajatuksiaan: saarnoja, opetuspuheita, muita ajatuksia, joita tämän hetkinen tilanne tuo esiin.

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! (saarna Maria Egyptiläisen sunnuntaina 29.3.)

Heprealaiskirje 9: 11 – 14

”Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvollisiksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.”

Evankeliumi, Markus 10: 32 – 45

”Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.” Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoin heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.” Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Suuren paaston sunnuntaipäiviin kuuluu opetuksellisesti kaksi kerrosta. Varhaisempi kerros on se, mikä aikanaan valmisti ihmisiä vastaanottamaan kasteen. Myöhäisempi kerros on, minkä kirkko on todennut myös tärkeäksi opetettavaksi asiaksi. Yllä olevat Raamatun tekstit kuuluvat suuren paaston alkuperäiseen, viidennen sunnuntaipäivän opetukseen.

Heprealaiskirje selittää juutalaisille Vanhan testamentin kautta, mitä Jeesus Kristus opetti ja teki. Ylläoleva teksti kertoo, että Kristus on samanaikaisesti sekä ylimmäinen pappi, joka toimittaa uhrin, ja uhri, joka uhrataan koko maailman puolesta. Hänen uhrinsa puhdistaa meidät kuoleman teoista: tällä tarkoitetaan syntiä. Synti erottaa meidät Jumalasta, joka on Elämä ja tekee meidät osalliseksi kuolemasta. Kristuksen uhri antaa meille mahdollisuuden palata takaisin Jumalan, siis Elämän yhteyteen. Tämä teksti kertoo Vanhan testamentin kautta sen, mitä Jeesukselle pääsiäisenä tapahtui, ja tuon tapahtuman merkityksen meille.

Yllä oleva Markuksen evankeliumin teksti kertoo, kuinka Jeesus on opetuslastensa ja muiden ihmisten kanssa nousemassa ylös kohti Jerusalemia, joka sijaitsee kukkulalla. Jeesukselle kyse on myös toisenlaisesta nousemisesta, Hän on ristin kautta nousemassa Jumalan yhteyteen.

Tunnelma tuossa kävelevässä joukossa on tiivis. Jeesus toimii hyvin päättäväisesti kulkien muiden edellä. Opetuslapset ovat ymmällään. He eivät myöskään ymmärrä Jeesuksen opetusta, kun tämä kertoo tulevasta kohtalostaan. Tuosta opetuksesta kannattaa huomata tekstin kohta, jossa sanotaan, että ”Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin.” Ihmisen Poika mainitaan Danielin kirjassa: ”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.” (7: 13 – 14). Ihmisen Poika, siis Jeesus Kristus on hallitseva ikuisesti. Tämän kohdan opetuslapset kyllä ymmärsivät. Mutta he eivät ymmärtäneet Ihmisen Pojan tehtävää. Sana annetaan kannattaa huomata: kyse on Jumalan ennakkosuunnitelman toteutumisesta, kun Hän antaa Poikansa kuolemaan meidän puolestamme.

Äsken luetussa evankeliumissa Jeesus myös itse kertoo edeltä, mitä Hänelle oli tapahtuva: kuolemantuomio, luovuttaminen pakanoille, pilkkaaminen, sylkeminen, ruoskiminen, tappaminen, ja ylösnousemus.

Sebedeuksen pojat, Jaakob ja Johannes eivät myöskään ymmärrä tilannetta ja Jeesuksen opetusta. Juutalaisina he ymmärtävät, että Jeesus ”Ihmisen Poikana” tulee olemaan iankaikkinen kuningas. Heidän pyyntönsä saada istua Jeesuksen oikealle ja vasemmalle puolelle vastaisivat meidän maailmassamme hallituksen tärkeimpien ministereiden paikkoja.

Jeesus kysyy, voivatko veljekset nauttia saman maljan, minkä Jeesus juo? Raamatussa malja usein viittaa huonoon asiaan, niin tässäkin yhteydessä. Maljalla Jeesus tarkoitti omaa kuolemaansa.

Sanaa kaste käytetään tässä yhteydessä teknisenä terminä. Sillä ei viitata siis uskonnolliseen rituaaliin, kasteen sakramenttiin. Teknisenä terminä sana tarkoittaa upottamista, ja, jos ei nosteta vedestä ylös, niin se viittaa jälleen kuolemaan. Kirkko käyttääkin usein marttyyrikuolemasta sanontaa ”verikaste”.

Ihmisen Pojan, siis Jeesuksen Kristuksen, tehtävä on palvella ihmisiä. Hänelle se merkitsee kuolemaa meidän puolestamme. Meidän on vastaanotettava tämä meidän puolestamme kuollut, mutta ylösnousenut Vapahtaja. Se antaa meille velvollisuuden: meidän on osaltamme oltava valmis samaan, mitä Kristus teki. Joillekin se voi merkitä marttyyriutta, suurimmalle osalle meistä se merkitsee oman itsekkyytemme voittamista ja Jumalan sekä lähimmäisemme rakastamista.

Evankeliumitekstin viimeiset sanat ansaitsevat suuren huomion. Ne voidaan ymmärtää helposti väärin (siitä on monia esimerkkejä). Miten oikein tulee ymmärtää sanat ”antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”?

Sana lunnaat ovat ensimmäinen ongelmallinen kohta. Vastaus voi löytyä Vanhasta testamentista. Siellä lunnaat merkitsevät syyllisen mahdollisuutta tietyissä olosuhteissa, hänen jo menetettyään oikeutensa elämään, hyvittää tekemänsä asia ja voida jatkaa elämäänsä. Synti merkitsee ihmiselle eroa Jumalasta ja näin Elämästä, synnin takia ero on olemassa, eikä meillä itsellämme ole mahdollisuutta tuota eroa mitätöidä. Jumala kuitenkin rakastaa luomiaan ihmisiä. Pääsiäisenä Jeesus antaa omalla kuolemallaan meidän puolestamme lunnaat, jotta meillä olisi mahdollisuus uudestaan olla Jumalan eli Elämän yhteydessä.

Toinen ongelmallinen kohta on sana kaikkien? Mitä sillä tarkoitetaan? Vanhemmassa suomennoksessa käytettiin sanaa ”monen”. Useiden muiden kansojen kielellä käytetään tässä kohdassa sanaa moni/monen. Kyseinen kreikkalainen sana voidaan kääntää suomen kielelle sekä sanalla monen että kaikkien. Voimme ensiksi tehdä sen huomion, että moni on lunastettu. Mutta: Kristuksen pelastusteko on tarkoitettu kaikille. On itsestämme kiinni, vastaanotammeko me pelastuksen. Sitä ei kuitenkaan saa ymmärtää sillä tavoin, että kaikki on pelastettu.

Kirkkomme viettää tänään myös pyhittäjä Maria Egyptiläisen muistoa. Hän ansaitsee kunnioituksemme. Hänen muistopäivänsä aihe suuren paaston loppupuolella on selvä. Itse hän oli nuorena ”kevytkenkäinen miesten viihdyttäjä”, josta kasvoi kirkon kunnioittama pyhä. Sillä ei ole väliä, mitä me olemme olleet tai vieläkin olemme. Marian esimerkin mukaan mekin voimme kasvaa Jumalan yhteyteen.

Alkavan viikon perjantai-iltana loppuu suuri paasto. Paasto kuitenkin jatkuu. Lasaruksen lauantain, tai jota monissa kielissä kutsutaan Lasaruksen ylösnousemukseksi, ja Palmusunnuntain vahvistamina siirrymme seuraamaan ja osallistumaan suuren viikon tapahtumiin.

Amen! (Rovasti Stefan Holm)

”Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!” (torstaina 26.3.)

Nämä sanat ovat iskostuneet varmasti jokaisen kirkossa käyvän ortodoksin takaraivoon. Näin ei ole vain Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa. Liturgia ja ehtoollisen sakramentti ovat ne, jotka käytännössä muodostavat Kirkon, Kristuksen Ruumiin. Ihminen elää liturgiasta liturgiaan rakentuen Kirkon jäseneksi ja etenee kohti Jumalan valtakuntaa.

”Pidä sinä tapa, niin tavat pitävät sinut.” Kun noudatamme tapoja, niin ne lähes automaattisesti pitävät meidät oikealla tiellä. Säännölliseen ehtoolliseen osallistumiseen meitä kehotetaan. Tästä asiasta jo apostoli Paavali kirjoitti meille: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.” (1. Kor. 11: 26). Apostolien tekojen kirja kertoo: ”Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap.t. 2: 42). Kirkon varhaiset ohjeet kehottavat kristittyjä osallistumaan säännöllisesti ehtoollisen sakramenttiin.

Kaikki edellä kirjoitettu liittyy tavalliseen elämäntilanteeseen. Poikkeusoloissa joudumme toimimaan toisella tavoin. Ensimmäinen huomio olkoon lähimmäisen rakastaminen. Jos me todella rakastamme lähimmäisiämme, niin emme tee mitään sellaista, joka saattaisi lähimmäisemme vaaraan. Koronan aiheuttaman pandemian aikana täysin viattomalta vaikuttava vierailu voi levittää tietämättämme virusta lähimmäisiimme. Fyysisen etäisyyden pitäminen on siis tässä yhteydessä merkki lähimmäisen rakastamisesta. Lähimmäisiämme me voimme edelleen auttaa, on vain mietittävä, mitkä ne keinot ovat. Yhteydenpito ja esirukous onnistuvat ilman fyysistä tapaamista.

Ortodoksisen kirkon toiminta on yhteisöllistä. Olemme tottuneet toimimaan yhdessä, kokoontumaan yhteisiin jumalanpalveluksiin. Nyt se ei ole mahdollista. Voimme osallistua edelleen yhteiseen palvelukseen rukouksen ja teknisten apuvälineiden kautta. Tämä on myös aika, jolloin meillä on mahdollista harjoittaa enemmän henkilökohtaista rukousta.

Jostain luin, että me (ortodoksit) olemme ”riippuvaisia ehtoollisesta”. Pidän sitä hyvänä asiana. Tämä pandemia voi osoittaa meille, kuinka riippuvaisia me todellakin olemme ehtoollisesta. Ei ole huono asia, jos koemme jopa ”vieroitusoireita”, kun emme pääse ehtoolliselle. Tämä riippuvaisuutemme osoittaa sen, että me kaipaamme Jumalaa. Kunpa me silloin muistaisimme rukouksen ja lähimmäisen rakastamisen.

Ehtoollisen sakramentti, kuten muutkin sakramentit, ovat pyhittäviä asioita, niiden kautta ei jaeta kirouksia. Ehtoollisessa viini on Kristuksen Veri ja leipä on Kristuksen Ruumis. Mutta jos ihminen, joka sairastaa tarttuvaa tautia, suutelee ehtoollismaljaa, niin seuraava ihminen voi tulla osalliseksi paitsi ehtoollisesta, myös viruksesta. Kyse ei ole vain yksittäisestä esineen suutelemisesta, viaton kuiva yskä voi levittää suuressa ihmisjoukossa viruksen satoihin tai tuhansiin läsnäolijoihin (tästä on useita esimerkkejä, meillä Suomessa vaikka naistenpäivän konsertti).

Poikkeuksellisessa tilanteessa kirkon on etsittävä niitä palvelemisen muotoja, joihin se kykenee. Jumalanpalvelusten toimittamista seurakuntalaisten ja koko maailman puolesta jatketaan sellaisessa muodossa, kuin se on mahdollista. Paras asiantuntemus pandemiasta on viranomaisilla. Kirkko noudattaa viranomaisten ohjeita osallistuen näin pandemian torjumiseen.

Voimmeko me pelastua, kun emme voi osallistua kirkon jumalanpalveluksiin? Kyllä voimme! Jumala meidät pelastaa, emme me itse siihen yksinämme kykene. Poikkeuksellisena aikana Jumala edellyttää meiltä lähimmäisen rakastamista. Etsikäämme Jumalaa niin ajatuksissamme kuin rukouksissamme ja auttakaamme oikealla tavalla lähimmäisiämme.

Ortodoksinen kirkko tunnetaan paitsi jumalanpalveluksistaan, niin myös ohjeista, joiden tarkoitus on johdattaa ihmistä kohti Jumalan valtakuntaa. Kirkon elämässä on kuitenkin poikkeuksia. Tämän kirjoittaja muistelee, että pyhittäjä Maria Egyptiläinen osallistui vain kerran elämässään ehtoolliseen. Hän on pyhä. Jumalan armo voi noudattaa myös muita polkuja, kuin mitä me tiedämme.

Pääsiäisajan tervehdystä ”Kristus nousi kuolleista” käytetään kirkossamme pääsiäisaikana. Vaikka en tiedä yhtään sääntöä, joka kieltäisi sen käyttämisen muuna aikana, kansa noudattaa em. periaatetta. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen tervehti näillä sanoilla vastaantulijoita koko kirkkovuoden aikana.

Olkaamme kotona. Rukoilkaamme. Odottakaamme pääsiäisen riemua ja pandemian talttumista. (Rovasti Stefan Holm)


Kirkko tulee vierelle (torstaina 26.3.)

Kuluneet viikot ovat kääntäneet omat arjen työtehtäväni päälaelleen suhteessa omaa työkuvaani seurakuntamme diakoniatyötekijänä. Ihmiselle, joka on tottunut kohtaamaan seurakuntalaiset kasvotusten joko heidän omissa kodeissaan tai sitten seurakunnan tiloissa jumalanpalvelusten, erilaisten kerhojen ja kokoontumisten yhteydessä. Nyt yhteydenpito on tapahtunut etänä joko puhelimen tai internetin välityksellä.

Meillä ihmisillä on usein tapana murehtia asioita, jotka olemme menettäneet tai joihin meillä ei ole mahdollisuutta. Rohkaisen jokaista miettimään, kenties itsestään selviltä tuntuvia asioita, jotka ovat huomaamatta läsnä arjessamme. Itselleni hyvin voimauttavia asioita ovat mm. perhe, koti, ystävät ja luonto. Luonnollisesti tällä hetkellä kaipaan henk.kohtaisia kontakteja ystävien ja seurakuntalaisten kanssa. Uskoni on vahva siihen, että ilo ja riemu ovat valtoimenaan, kun kohtaamme!

Seurakuntamme diakoniatyön esitteen etukannessa lukee ”Kirkko tulee vierelle”. Tämä tarkoittaa sitä, että meihin seurakunnan työntekijöihin voi, saa ja pitää olla yhteydessä. Sitä varten me olemme. Papisto osaa kuunnella ja antaa neuvoja hengellisissä asioissa, minä koen olevani enemmän maallisten asioiden asiantuntija. Ja meille saa soittaa, vaikka ei olisi varsinaista asiaakaan. Mieltäni ovat suuresti tällä viikolla ilahduttaneet puhelut, joiden sisältö on ollut: ”kuinka voisin olla avuksi” tai ”mitä sinulle kuuluu”? Tälläisia puheluita voimme kukin omalla tahollamme voimavarojemme mukaan soitella! 

Aikaisemmin mainitsin, että kaipaan kontakteja ystäviini. Rakkaimpiin ystäviini olen tutustunut kirkon piirissä, joten voin hyvillä mielin sanoa, että kirkko kulkee vierelläni!

Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme sekä ollaan linjoilla! (diakoniatyöntekijä Eeva)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen! (pyhittäjä Johannes Siinailaisen sunnuntai 22.3.)

Ortodoksisessa kirkossa vietämme pääsiäiseen valmistavaa suurta paastoa. Paaston neljäs sunnuntai on nimetty pyhittäjä Johannes Siinailaisen sunnuntaiksi. Viikon päästä muistelemme pyhittäjä Maria Egyptiläistä. Näissä pyhittäjissä kirkko näkee kristillisen askeesin suurimmat henkilöitymät ja esikuvat. Esikuvia me tarvitsemme, sillä paasto ei ainoastaan valmista meitä tulevaan juhlaan, vaan ensisijaisesti se on paluutta kristillisen kutsumuksemme mukaiseen elämäntapaan.

Ortodoksiseen elämäntapaan kuuluu kiinteästi askeesi, jonka avulla pyrimme hillitsemään ei toivottuja henkisiä ominaisuuksiamme, jotta voisimme kastelupaustemme mukaisesti elää totuudessa, anteliaisuudessa, raitishenkisyydessä ja hyvyydessä sekä kasvaa rakkaudessa sekä Jumalaa että lähimmäisiämme kohtaan. Yleensä kristilliseen askeesiin katsotaan kuulavaksi mm. itsensä hillitseminen, paastoaminen, hiljentymien, rukoileminen, lähimmäisten huomioiminen ja tarpeettomista asioista luopuminen.

Kristittyjen suhde askeesiin ja askeettiseen elämäntapaan on heikentynyt kulutuskeskeisessä maailmassamme. Olemme eläneet yltäkylläisyydessä, jossa tarpeettomista asioista on tullut meille tarpeellisia. Nyt elämme kuitenkin tilanteessa, jossa jokainen niin kirkkoon kuuluva kuin kuulumatonkin joutuu harjoittamaan tai saa harjoittaa itsensä hillitsemistä ja askeesia. Me rajoitamme liikkumisvapauttamme ja sosiaalista elämäämme. Tämä toisaalta tiivistä perheiden yhteyttä ja toisaalta voi syventää joidenkin yksinäisyyttä. Monet ovat joutuneet luopumaan harrastuksistaan tai muuttamaan niiden muotoa. Monet kulttuuritoiminnot ovat loppuneet. Kirkossa käyminen on rajoitettua. Mitä muutoksia lähikuukaudet tuovat tullessaan, sitä emme vielä tiedä.

Tämänhetkisellä tilanteella on yhteys kristillisen askeesin periaatteisiin. Viranomaiset ovat antaneet linjauksia ja määräyksiä siitä, kuinka meidän tulee toimia, mutta – kuten Presidentti totesi – määräykset eivät riitä, vaan meidän tulee myös noudattaa niitä turvataksemme toinen toisemme sairaudelta. Samalla tavalla kirkko antaa ohjeita ja suosituksia askeettiseen elämäntapaan, jotta turvaisimme lähimmäisemme omilta pahoilta taipumuksiltamme ja toisaalta vahvistaisimme itsessämme olevaa hyvää toinen toistemme parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Kummassakaan motiivina ei ole velvollisuus, vaan lähimmäisistä välittäminen, halu tehdä hyvää ja tahto toimia oikein.

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa monet osoittavat tahtoa tehdä hyvää ja toimia oikein, eikä määräyksiä kovin yleisesti kyseenalaisteta. Monet yksittäiset ihmiset vievät ostoksia eristyksissä oleville tai ilahduttavat tavalla tai toisella riskiryhmään kuuluvia. Ovatpa jotkin järjestötkin tehneet niin. Monet ammattiryhmät tekevät väsymättä työtä yhteiseksi hyväksi. Monet ovat myös huolissaan läheistensä tai omasta terveydestä. Huolien aikana, meidän on hyvä muistaa, että me emme ole yksin. Meillä on toinen toisemme, mutta kristittyinä meillä on myös luottamus Jumalaan.

Päivän evankeliumina kuulimme katkelman, jossa Kristus parantaa pienestä pitäen sairastaneen pojan. Koska lapsi oli sairastanut syntymästään lähtien, ei lapsen sairaus ollut hänen omaa syytään. Parantaessaan lapsen Kristus antoi lapselle terveyden, joka häneltä puuttui syntymästä lähtien. Pohtiessamme Kristuksen tekemiä parannusihmeitä, meidän tulee huomata, ettei Kristus poista parannetuilta alttiutta sairauteen. Tässä elämässä me olemme kärsimykselle alttiita ja kuoleman alaisia. Parantaessaan sairaan Kristus antoi parannettujen maistaa tulevaa elämää.

Eläessään ihmisenä maan päällä, eläessään meidän keskellämme, Kristus jakoi meidän elämämme. Jumala oli meidän kanssamme niin ilossa kuin kärsimyksessäkin. Toimiessaan meidän keskellämme Kristus antoi mallin siitä, kuinka hänen seuraajiensa tulee elää. Kuten hän huolehti meistä, tulee meidän huolehtia toinen toisistamme. Osa meistä tekee konkreettista työtä sen eteen omassa työtehtävässään tai vapaaehtoisesti lähimmäistään auttaen. Me kaikki teemme niin, kun vapaaehtoisesti rajoitamme elämäämme, kuten meitä on ohjattu tekemään.

Evankeliumikatkelman lopussa Kristus kertoo opetuslapsilleen tulevasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Jumalan huolenpidon ylin päämäärä on meidän pelastuksemme. Vaikeina aikoina meidän tulee turvata ja luottaa tähän päämäärään. Kristittyinä meidän toivomme ei pääty tähän elämään, vaan se yltää tässä elämässä saatavaa terveyttä ja parannusta pidemmälle aina tulevaan iankaikkiseen valtakuntaan saakka. Kuulemassamme epistolatekstissä apostoli Paavali toteaakin: ”Toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijämme meni.” Antaessaan meille toivon, astuessaan vapaaehtoiseen kuolemaan ja ylösnousemukseen, Kristus ei ollut yksin. Hän kääntyi rukouksessa Isän Jumalan puoleen ja vahvistui täyttämään tehtävänsä. Jos voimamme ovat lopussa, jos mielemme täyttyy huolista, me voimme rukouksessa kääntyä Jumalan puoleen ja vahvistua, sillä ”meidän kanssamme on Jumala”. Amen (isä Tuomas, kirkkoherra)

Tervetuloa hommiin Sofiaan

Tervetuloa hommiin Sofiaan!

Kulttuurikeskus Sofia hakee taloushallinnon ammattilaista markkinoinnin ja taloudenhoidon operatiivisiin tehtäviin. Tehtävä sopii esimerkiksi merkonomille. Työ alkaa toukokuun alussa tai sopimuksen mukaan. Sofiasta on mahdollista saada asunto.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään 3.4.2020 mennessä sähköpostitse kulttuurisaatio@sofia.fi

Lisätietoja www.sofia.fi

Inna Tölli
Kulttuurisihteeri
Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö
Kulttuurikeskus Sofia
Kallvikinniementie 35
FI-00980 HELSINKI
Puh. +358 50 599 8848
kulttuuri@sofia.fi inna.tolli@sofia.fi
www.sofia.fi
www.facebook.com/kulttuurikeskussofia
www.instagram.com/kulttuurikeskussofia

Missä on turvamme? Metropoliitta Arsenin kirje Kuopion- ja Karjalan hiippakunnalle

Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret!

Pyhäkköjen sulkeminen yhteisiltä palveluksilta tuntuu pahalta ja tilanne on varmasti puhuttanut monia. Jotkut olivat suunnitelleet ja järjestäneet elämäänsä niin, että pääsisivät paaston aikana mahdollisimman moniin jumalanpalveluksiin. Nyt tuo osallistumistoive ei infektiovaaran uhatessa ole kuitenkaan toteutunut, emmekä saa kokoontua yhteiseen rukoukseen vielä pääsiäisenäkään. Kirkon on välttämätöntä suojella jäseniään terveysviranomaisten ohjeistamilla tavoilla ja keinoilla, mutta ne eivät onneksi estä kenenkään omaa hengellistä elämää.

Ihmisillä on tässä tilanteessa toki monia muitakin huolia. Kannamme huolta omasta ja lähimmäisten terveydestä, monella on huoli työstä ja toimeentulosta tai arjen järjestämisestä, kun koulu tai päiväkoti on suljettuna. Perheeltä vaatii nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja rakkauden henkeä selvitä päivät kotona etätöitä tehden, etäkoulua käyden, pieniä lapsia hoitaen ja karanteenissa olevista iäkkäistä vanhemmista huolehtien.

Vaikeina aikoina jumalanpalvelukset ja erityisesti ehtoollinen ovat antaneet uskoville voimia. Kirkkoon ja ehtoolliselle pääseminen ovat olleet meille kaikille niin itsestäänselvyys, ettemme ehkä ole osanneet arvostaa niitä tarpeeksi. Kirkon historiaa tarkastelemalla voimme kuitenkin havaita, ettei tätä itsestäänselvyyttä ole aina ollut, eikä ole vielä nykyäänkään kaikkialla maailmassa. Monelle ajatus jumalanpalveluksen katsomisesta internetistä voi tuntua vieraalta, etenkin liturgian, koska tuolloin ei pääse osalliseksi ehtoollisesta. Pitää kuitenkin ymmärtää, että silloinkin me kaikki rukoilemme yhdessä -kukin vain omalla tahollamme.

Toivoakseni kaikki hengelliset kaitsettavani ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja noudattavat annettuja ohjeita. Vaikka emme vielä tiedä, miten tilanne jatkuu, ei meidän ole syytä vaipua epätoivoon vaan muistaa Vapahtajamme toive: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on.” (Luuk. 19:42) Tämä monille tarjottu mahdollisuus hiljaisuuteen, rauhaan ja yksityiseen rukoukseen on otettava Jumalan lahjana. Ei ole syytä kapinoida, vaan luottaa Jumalan johdatukseen, rukoilla ja lukea hengellistä kirjallisuutta. Tämänvuotinen suuri paasto tarjoaa myös mahdollisuuden oman mukavuuden, vapauden ja mielihalujen sijaan ajatella toista ja heikommassa asemassa olevaa ihmistä. Poikkeuksellinen tilanne tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä opettelemaan sopuisaa yhdessäoloa perheen kanssa, sekä auttaa ja palvella niitä, jotka ovat suljettuina karanteeniin. Kriisistä ja vaarasta huolimatta yhteinen rukous jatkuu ja me yhdessä olemme Kirkko. Aikanaan sitten ymmärrämme, mikä merkitys tällä koettelemuksella on hengelliselle elämällemme.

Kirkon työntekijät palvelevat edelleen kaikkia apua tarvitsevia. Jumalanpalveluksia toimitetaan ja niissä rukoillaan ”oikeiden syiden tähden poisjääneiden puolesta”. On myös mahdollista ottaa yhteyttä oman seurakunnan papistoon ja varata aika synninkatumukseen joko kirkossa tai kotona sekä pyytää osallistumista Pyhistä Lahjoista, sillä sekä sairaita että tällaisia poikkeustilanteita varten on suuren viikon torstaina pyhitetty kirkkoihin Lahjat, joista tarvitsevan on mahdollista osallistua.

                                                    Esipaimenenne

                                                    Metropoliitta Arseni

(kuva: Kuopion Kaupunkilehti)

Jumalanpalvelusten seuraaminen koronapandemian aikana

Koronapandemian aikana, ainakin toiseen pääsiäispäivään saakka (13.4.) viikoittaiset jumalanpalvelukset toimitetaan ilman kirkkokansaa ja minimimiehityksellä. Seurakunnassamme toimitettavia jumalanpalveluksia on kuitenkin mahdollista seurata internetin kautta. Seurakunta on avannut uudet, avoimet Facebook-sivut, missä melkein kaikki viikoittaiset jumalanpalveluksemme lähetetään suorana (tallenne jää myös samoille sivuille). Tämä Facebook-sivu on avoin, eikä seuraaminen ja verkkolähetyksen katsominen vaadi Facebook-tiliä.

Seuraavat verkon kautta lähetettävät jumalanpalveluksemme Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkosta ovat:

Pe 27.3. klo 17.00 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia
La 28.3. klo 17.00 vigilia
Su 29.3. klo 10.00 liturgia, pyhittäjä Maria Egyptiläisen sunnuntai
Pe 3.4. klo 17.00 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia
La 4.4. klo 9.00 monikielinen liturgia (Lasaruksen lauantai); klo 17.00 vigilia (virpovitsojen siunaus)
Su 5.4. klo 10.00 liturgia, palmusunnuntai

Pysyvä osoite Joensuun seurakunnan verkkopalveluksiin on: https://www.facebook.com/Joensuun-ortodoksinen-seurakunta-105599754411203

1. Avaa osoite klikkaamalla yllä olevaa (alleviivattua) tekstiä. Siitä aukeaa seurakunnan Facebook-sivu.

2. Käynnissä oleva tai viimeisin jumalanpalveluslähetys näkyy sivulla ylimpänä heti otsikon jälkeen. Jos katselet lähetystä mobiililaitteella (puhelimella), selaa sivua alaspäin, kunnes video tulee näkyviin.

3. Aiemmat tallenteet jumalanpalveluksista löytyvät samalta Facebook-sivulta ylävalikosta ”Videot”.

Tässä on myös linkki ort.fi -sivun uutiseen, josta löytyy linkkejä muissa seurakunnissa verkon kautta lähetettäviin jumalanpalveluksiin: https://ort.fi/uutishuone/2020-03-17/polkuja-verkkolahetyksiin

Pappien ja kanttoreiden päivystysajat

Koronapandemian aikana jumalanpalvelukset toimitetaan ilman kirkkokansaa minimimiehityksellä (pappi + kanttori + ponomari/isännöitsijä + kanttorin harkinnan mukaan lukija ja max. 2 laulajaa). Seurakuntamme papit ja kanttorit päivystävät eri pyhäköissä, jolloin pyhäkkö on avoinna rukoilijoita varten (muistettava max. 10 henkilön raja yhtä aikaa) ja seurakunnan jäsenen on mahdollista sopia (ajanvarauksella) Herran pyhään ehtoolliseen osallistumisesta tai muista pyhistä toimituksista, kuten katumuksen sakramentista. Liturgiapalvelusten jälkeen papit päivystävät kirkoissa noin tunnin, jona aikana voi osallistua Herran pyhään ehtoolliseen.

Autamme myös riskiryhmään kuuluvia esimerkiksi ruokakassien toimittamisesta kotiovelle. Kotikäynneistä on sovittava erikseen oman aluepapin/aluekanttorin kanssa.

Päivystysajat: (listaa päivitetty viimeksi 26.3.2020)

Joensuu, pyhän Nikolaoksen kirkko:
Su 29.3. klo 11.00 – 13.00 isä Tuomas (050 347 5605) ja kanttori Valeria (050 439 1883) – SEURAKUNTASALILLA
Ke 1.4. klo 17.00 – 19.00 isä Stefan (050 586 2455) ja kanttori Olga (040 865 1692) – päivystys myös venäjäksi

Lieksa, profeetta Elian kirkko:
Ti 31.3. klo 10.00 – 12.00 isä Stefan (050 586 2455) ja kanttori Wilhelmiina (040 145 0428)
Ti 7.4. klo 10.00 – 12.00 isä Stefan (050 586 2455) ja kanttori Wilhelmiina (040 145 0428)

Hoilola, pyhän Nikolaoksen kirkko:
To 2.4. klo 15.00 – 18.00 isä Joonas (0400 269 996) ja kanttori Olga (040 865 1692)

Sonkajanranta, pyhän Hannan kirkko:
To 9.4. klo 15.00 – 18.00 isä Joonas (0400 269 996) ja kanttori Olga (040 865 1692)

Honkavaara, Johannes Kastajan tsasouna:
Ke 1.4. klo 15.30 – 18.00 isä Aleksander (041 453 7271) ja kanttori Aleksi (050 324 9797)

Kitee, pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko:
Pe 3.4. klo 15.00 – 18.00 isä Aleksander (041 453 7271) ja kanttori Aleksi (050 324 9797)

Kanttorin ääniraudasta – hartauskirjoituksia

Kanttorin ääniraudasta sarjassa seurakuntamme (myös Ilomantsi) kanttorit valottavat nyt poikkeusoloissa hiljentyneen ääniraudan tilannetta – sisältää opetusta!

Hiljaisuus (maanantai 23.3.)

Nuori munkkiveli meni erämaassa kilvoittelevan isä Mooseksen luo, ja pyysi häneltä opetusta. Vanhus sanoi nuorukaiselle: “Mene ja sulkeudu kammioosi, niin se opettaa sinulle kaiken.”

Viime aikoina moni meistä on kohdannut hiljaisuuden – yllättäen tai odotettuna, tahtoen tai tahtomattaan.

Elämme maailmassa, joka muuttuu yhä kiireisemmäksi ja vaativammaksi, ja jossa meidän on yritettävä pysyä mukana, vaikka joskus haluaisimme huutaa ulospääsyä tästä oravanpyörästä. Me elämme maailmassa, vaikka emme olekaan maailmasta. Kristittyinä me kaikki edustamme taivaan valtakuntaa maan päällä. Mutta maailman vaatimuksia ei voi paeta.

Meidän aikaamme leimaavat kiire ja kilpailu, melu ja kaikkialta tulviva tiedon paljous. Tahdin kiihtyminen on luonut uutta ihmiskuvaa ja -ihannetta, joka on hiljaisesti hyväksytty: tehokas, kiireinen, varattu. Uusi uljas ihminen pysyy ajassa mukana. Hän “hallitsee” itsensä, elämänsä ja terveytensä, jopa ulkonäkönsä. Hänen ponnistelunsa tähtäävät etupäässä ulkoiseen hyvinvointiin ja menestykseen. Täysi kalenteri antaa vakuuttavan kuvan vakavasti otettavasta persoonasta; se on myös tae kuoleman varalle – ikään kuin ei voisi kuolla, jos elämä on ohjelmoitu pitkälle tulevaisuuteen.

Tämä ihmiskuva on sokaissut silmämme. Vaikka emme sitä hyväksyisikään, se on pikkuhiljaa ja salakavalasti heijastunut sisimpämme valkokankaalle. Sitä vasten asetamme arvioiden oman elämämme, olimmepa mukana työelämän puserruksessa tai siitä sivussa. Kiihkeärytminen elämäntapa tempaa mukaansa niin, ettemme menemistemme keskellä tule asettaneeksi sitä edes kyseenalaiseksi.

Menestystarinan kääntöpuoli on merkillinen paha olo ja tyhjyyden tunne. Ammatillinen päteminen ja ulkoisen hyvinvoinnin tavoittelu eivät tuo pysyvää tyydytystä; väliaikainen tasapainotila on kyllä mahdollista saavuttaa. Kiireinen työelämä ja ohjelmoitu vapaa-aika tekevät levottomaksi ja uupuneeksi. Mitä enemmän kartamme rauhallista oloa, sitä riippuvaisemmiksi tulemme ulkoisista virikkeistä. Emme osaa olla levollisesti aloillamme emmekä osaa olla yksin. Niinpä meidät huomaamattamme ohjelmoidaan ulkoapäin, “meitä eletään” sen sijaan että itse eläisimme. Olemme helposti ikävystyneitä, ja koska emme saa tyydytystä oikein mistään, meidän täytyy etsiä yhä uusia kiihokkeita. Elämä on tyhjää eikä siinä tunnu olevan mitään mieltä. Elämä tuntuu hupenevan käsistä, tai se ajatellaan elettäväksi sitten joskus, kun on aikaa…

Maailma, jossa elämme, on moniarvoinen. Samalla kun koemme paljon saaneemme, olemme oppineet tiedostamaan, mitä olemme menettäneet ja mitä ilman tulevat sukupolvet ovat vaarassa jäädä. Monista korkean elintason saavutuksista on täytynyt maksaa kallis hinta.

Kaikkien onnistumisienkin keskellä ihminen saattaa tuntea epäonnistuneensa elämässä olematta itsekään selvillä miksi ja millä tavalla.

Ihminen, joka on aina menossa, käy lopulta itselleen vieraaksi. Hän ei tunne itseään eikä tiedosta tarpeitaan.

Vain hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä viipyen voimme aidosti pohtia elämäämme, sen arvoja ja päämääriä, ja päästä yhteyteen todellisen sisäisen olemuksemme kanssa. Jos olemme väsyksissä ja hajallamme, hiljaisuus antaa meille voimia. Hiljaisuudesta alkaa kuitenkin myös kokonaan toisenlainen tie: etsimisen, kilvoittelun ja löytöjen tie, jota pitkin voimme kulkea toisten etsijöitten ja löytäjien jalanjäljissä.

Hiljentyminen ei ole juhlallista, suuriin saavutuksiin tähtäävää ja harvoille mahdollista ylellisyyttä. Kristityn kilvoittelijan mietiskelevä hiljentyminen on Kirkon perinnön yhteydessä ja suojassa tapahtuvaa Jumalan ihmeellisen, ihmisen ymmärryksen ylittävän toiminnan edessä tapahtuvaa, hiljaisen luottavaista kyselyä, joka aikanaan johtaa valloittavien salaisuuksien välähdyksenomaiseen näkemiseen.

Yksinäisyyden ja hiljaisuuden viljely on kaikkien ulottuvilla. Jo 300-luvulla oli eräillä kristityillä tapana vetäytyä erämaahan, jossa he yksinään kilvoitellen taistelivat pahoja henkiä vastaan. Luostarilaitos sai alkunsa tästä ajatuksesta. Perinteisen ja järjestäytyneen luostarikilvoituksen lisäksi Venäjällä on kauan tunnettu käsite “pustinja” – erämaa ja “pustinnik” – erämaahan vetäytyjä, erakko. Tällöin ei välttämättä tarkoiteta konkreettista erämaahan menoa. Pustinnik hylkäsi tavanomaisen porvarillisen elämäntyylin, mutta saattoi silti asustaa ihmisten ilmoilla majasessaan omistautuen rukoukseen ja hengellisiin palvelutehtäviin. Pustinnik halusi sydämessään olla kahden Jumalan ja hänen äärettömän hiljaisuutensa kanssa. Hän ei etsinyt hiljaisuutta itseään varten, vaan hän meni erämaahan muiden tähden, rukoillakseen koko ihmiskunnan puolesta.

Nykymaailmassa tällainen elämäntapa lienee mahdottomuus, ainakin niin kutsutussa sivistyneessä maailmassa. Mutta hiljaisuuden ja rukouksen tarve on meidän aikanamme entistä suurempi. Emme kykene jatkuvasti antamaan itsestämme lähimmäisillemme, ellemme myös itse ajoittain saa “ladata itseämme” selviytyäksemme meihin kohdistuvista odotuksista. Ratkaisuksi tarjoutuu ajoittainen vetäytyminen “pustinjaan” rukousta, hiljentymistä, lepäämistä ja Jumalan kohtaamista varten. Länsimaisissa kirkoissa tätä kutsutaan retriitiksi – vetäytymiseksi – ja siihen löytyy myös raamatulliset juuret. Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen viipyäkseen hiljaisuudessa Jumalan edessä ja hän suositteli samaa opetuslapsilleenkin sanoessaan: “Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” (Mark. 6:31)

Hiljaisuus auttaa meitä kuulemaan, mitä Jumalalla on meille sanottavana ja se vapauttaa myös meidät lähimmäistemme meihin kohdistamista odotuksista. Mutta hiljaisuus on löydettävä itsestään, ei niinkään ympäriltään. Jos sisällämme riehuu myrsky ja jyllää valtava melu, emme voi kuulla Jumalan ääntä meissä. Siksi vaikeneminen on suorastaan elintärkeä taito. (Wilhelmiina Virolainen, kanttori)

Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! (Ps. 150) (perjantai 20.3.)

Haastavina aikoina meidän olisi hyvä muistaa mielessä luetun tai lausutun rukouksen ohella myös ääneen lauletun kirkkolaulun voima. Itse ääneen laulettu kirkkoveisu kirkastaa ajatuksia ja luo mieleen valoa. Mutta mitä veisuja voisi itse kodin rauhassa laulaa?

Kirkkolaululla on pitkä historia, jonka rikkaasta hymnivarastosta voi ammentaa loputtomasti, mutta myös keskittyä itselle tuttuihin ja oman rukouselämän kannalta tärkeisiin veisuihin. Mieleen tulee ensimmäisenä vaikkapa ”Taivaallinen Kuningas”-veisu joka aloittaa kaikki rukouspalvelukset, ”Ehtooveisu” joka lauletaan ehtoopalveluksissa ja liturgian veisuista vaikka ”Isä meidän” ja ”Totisesti on kohtuullista”. Edesmenneitä voi muistella vaikkapa hautauspalveluksen kontakkia laulamalla. Vaikeina hetkinä esimerkiksi Ristin tropari, eli ”Pelasta Herra sinun kansasi” on myös oivallinen voimaa tuova veisu.

Toki pelkkä kirkkolaulujen kuuntelukin auttaa meitä rauhoittumaan ja keskittymään rukoukseen, mutta uskallan väittää, että lauluun yhtyminen antaa meille vieläkin enemmän. Uskaltaisinko laulaa ja uskaltaisinko osallistua tuttujen veisujen laulamiseen kun siihen on mahdollisuus? Osaankohan edes laulaa, jos koulun laulutodistuksessa komeilee keskinkertainen tai huono numero? Kanttorina kannustan kaikkia, että uskaltakaa ihmeessä laulaa! Kuoroaitio on toki varattu kuorolaisille, jotka ovat vähintään musiikin puoliammattilaisia, mutta kun kanttori kääntyy kirkkokansan puoleen johtamaan kansanlaulua, on kaikkien hyvä osallistua lauluun omalla äänellään. Jokainen ihminen on omalla tavallaan musikaalinen. Ei ole olemassa epämusikaalista ihmistä, vaan eri tavalla musiikkia kokevia ja käsittäviä ihmisiä. Laulaminen on kautta ihmiskunnan historian ollut tärkeä osa inhimillistä elämää ja sen on todettu olevan viestimisessä ja itseilmaisussa jopa vanhempaa perua kuin puhumisen! Näistä syistä soisin kaikkien raottavan laulullisen arkkunsa kantta edes hieman.

Tällaisina harvinaisina poikkeusaikoina, kun kirkoissa toimitetaan palveluksia ilman kirkkokansaa, suosittelen lämpimästi osallistumaan palveluksiin netin striimausten välityksellä. Tällä seurakuntamme kotisivulla tulee löytymään linkki, josta oman seurakuntamme palvelusten livestriimit ja nauhoitetut palvelukset saa näkymään tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Myös kirkkomme pääsivulta, ort.fi, löytyy linkit muiden seurakuntien striimattuihin palveluksiin. Striimatuissa palveluksissa laulettuihin tuttuihin veisuihin voi ottaa osaa kotona. Annetaan laulun raikua kotialttareiden ja ikoninurkkausten äärellä!

Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että kirkko ja kirkkomusiikki tulevat olemaan aina tukenamme, tapahtuipa ympärillämme mitä tahansa. On lohdullista ajatella, että tutut vanhat sävelet auttavat meitä maailman myrskyjen tuulissa ja tyvenissä, kuten ne ovat auttaneet monia sukupolvia ennen meitä. Me voimme rukoilla ja kohottaa veisun heidän puolestaan ja nämä menneet, mutta eivät missään nimessä kadonneet sukupolvet taas kannattelevat meitä esirukouksillaan eteenpäin tässä ajassa. (Aleksi Suikkanen, kanttori)

Rukousta ja rästihommia (torstai 19.3.)

Lomalta palatessani kaikki kevään suunnitelmat olivatkin muuttuneet. Kuoroharjoitukset, joissa oli tarkoitus hioa huippuunsa seuraavana sunnuntaina radioitava liturgia, oli peruttu. Liturgia ja radiointi onneksi toteutuvat, mutta järjestely onkin ihan muuta kuin aiemmin suunnittelin: koska julkiset kokoontumiset on rajattu 10 henkilöön, ei kirkkokansa pääse osallistumaan liturgiaan eikä kuoro laulamaan. Kanttori ja pappi toimittavat poikkeustilanteen aikana palvelukset ja kantavat rukouksia seurakunnan, kirkon ja koko maailman puolesta. Radioinnin takia muutama laulaja otetaan mukaan palvelukseen, jotta kuulokuva olisi mahdollisimman miellyttävä, rukouksellinen ja normaali kuulijoille, jotka eivät tämän harvinaisen tilanteen vuoksi tai muutenkaan pääse kirkkoon.

Nikolaos-kuoro on kuluneen syksyn ja talven aikana harjoitellut ja erityisesti laulanut palveluksia ahkerasti ja olen monta kertaa ollut iloinen siitä, mihin suuntaan kuoron kehitys on lähtenyt. Kuorolle on alkanut muodostua oma soundi ja oma tyyli laulaa jumalanpalveluksia. Erityisen iloinen olen ollut kuorossa vallitsevasta myönteisestä hengestä, joka on tuonut valtavasti iloa kanttorille ja toivottavasti myös kaikille kuorolaisille. Nyt loppukevään suuret tähtäyspisteet – radiointi, pääsiäinen ja kirkkolaulupäivät – toteutetaan eri tavalla kuin yleensä ja kirkkolaulupäivien osalta siirretään eri ajankohtaan.

Se, että jumalanpalveluksissa käyminen muuttuukin yhtäkkiä mahdottomaksi, on meille hyvälle tottuneille joensuulaisille aikamoinen tilanne. Tästä tietysti seuraa se hyvä asia, että jumalanpalveluksissa käymistä, joka aina ei välttämättä ”nappaa” tai saattaa jopa tuntua työltä (ja sitähän se meille kanttoreille onkin), tulee ikävä. Päiviä, viikkoja ja kirkkovuotta rytmittävät kirkonmenot loistavat poissaolollaan juuri nyt, kun paastoaika, suuri viikko ja pääsiäinen, vuoden kohokohdat, ovat käsillä.

Mitäs nyt? Onneksi moni asia on mahdollista internetissä. Netissä on mahdollista tehdä töitä, pitää kokouksia, seurata muuttuvia ohjeita lähes reaaliaikaisesti ja kuluttaa aikaa, jota eivät tällä hetkellä ohjaa seurakunnan tai muut tapahtumat. Monet seurakunnat lähettävät palveluksia nettiin katsottavaksi ja netistä löytyy myös kirkosta tuttu pieni sininen hartauskirja osoitteesta m.onl.fi. Sen avulla voi lukea rukouksia ja laulaa kirkkoveisuja ja näin täyttää aukkoa, jonka seurakuntaelämän puuttuminen tässä tilanteessa jättää. Vaikka emme ole fyysisesti yhdessä koossa, olemme sitä rukouksen kautta. Me, jotka pääsemme jumalanpalveluksiin yritämme etuoikeutetusta tilanteestamme huonoa omaatuntoa potematta rukoilla kaikkien seurakuntalaistemme puolesta tietäen kuinka hartaasti he toivovat voivansa olla kirkossa juuri nyt. Jos palveluksen ulkopuolelle jääneet taas rukoilevat palveluksen toimittajien puolesta, yhteys säilyy.

Koska seurakunnan toiminta muuttuu nyt väliaikaisesti hyvin toisenlaiseksi, täytyy tilanteessa keksiä kuinka aika tulisi parhaiten käytetyksi. Itse raahasin työhuoneelta kotiin tietokoneen, paljon keskeneräisiä nuotteja, harjoiteltavaa ja muita musiikkiprojektipapereita, jotka ovat aina jääneet rästiin jumalanpalvelusten, toimitusten, palaverien, piirien, kerhojen, harjoitusten ja omien menojen alle.

En osaa vielä kuvitellakaan miltä tuntuu pääsiäisyö tyhjässä kirkossa ilman kirkkokansaa. Joskus suuresta viikosta väsyneenä ja pääsiäisyön palvelusta hermoillen olen saattanut ajatella, että voi kun saisikin jäädä kotiin katsomaan yöpalvelusta televisiosta ja nauttimaan pääsiäisherkuista sohvalla peiton alla. Tältä pääsiäiseltä voisin toivoa että ne, jotka viettävät pääsiäistä edellä mainitulla tavalla, nauttisivat siitä minunkin puolestani. Ja minä, joka ihan oikeasti en mielelläni jättäisi pääsiäisyön palvelusta väliin, nautin siitä jos pääsen kirkkoon ja muistan kaikkia niitä, jotka eivät sinne pääse.

Kun paasto sovintosunnuntain iltana alkaa, kuoro laulaa lopuksi pääsiäisveisuja siltä varalta, ettei joku pääsiäisenä niitä olekaan kuulemassa. Enpä osannut arvata, että niitä, jotka eivät pääsiäisyön palvelukseen pääse, on niin monta. Onneksi pääsiäisjuhla kestää 40 päivää ja vaikka poikkeustilanne sittenkin jatkuisi, on jokainen sunnuntai pieni pääsiäinen eikä ylösnousemusta peruta ikinä.

Pääsiäisvalmisteluja toivon ehtiväni tänä vuonna tekemään – virpovitsoja, pashaa, herkkuja ja koristeita. Pääsiäisen ulkoiset merkit koen tarpeelliseksi muistuttamaan mahtavasta juhlasta, joka on kohta käsillä huolimatta siitä, miten seurakunnassa jumalanpalvelukset järjestyvät. Vaikka ihan rehellisesti: mieluummin viettäisin oman pääsiäisen valmisteluajan kaikkien teidän kanssanne kirkossa ja kuoroharjoituksissa. Ja perinteisesti kopiokoneen vieressä ahkerille kuorolaisille nuotteja leikkaillen, liimaillen ja tukoksia selvitellen.

Liturgia radioidaan Pyhän Nikolaoksen kirkosta ja lähetetään Yle radio 1:ssä su 22.3. klo 11. (Valeria Ratilainen, kanttori)

Kaikki muuttuu, yksi ei muutu (keskiviikko 18.3.)

Nähtiinpä sekin aika, että kirkkoon pääseminenkään ei ole itsestään selvyys. Tähän asti olemme puhuneet kirkon korkeasta kynnyksestä ja siitä, miten vaivalloista palveluksiin osallistuminen saattaa olla. Nyt mietimme sitä, miten saisimme kirkon lohduttavan ja voimaa antavan sanoman kuulumaan ihmisille, jotka uusien ohjeiden mukaan eivät voi kokoontua yli 10 hengen ryhmissä kirkkoihinkaan.

Olen saanut jumalanpalveluksissa kanttorina syventyä viikoittain, joskus päivittäinkin kirkon liturgisiin teksteihin eli jumalanpalvelusten rukouksiin ja runoihin, jotka ammentavat viisautensa ja kauneutensa usein yli tuhannen vuoden takaa.  Tämän hetken ja noiden tekstien syntymisen välillä on lukemattomia sukupolvia, jotka ovat nähneet maailmalla tapahtuvan vaikka mitä. Mitä ikinä he ovat kohdanneetkin, on rukous varmasti ollut siinä korvaamattomana tukena.

Olen usein miettinyt, onko meidän sukupolvemme niin erityinen, ettei tämän meidän tarvitse pyytää apua muilta kuin ihmisiltä? Vai onko ollutkin vain niin, että kovin moni ei ole kohdannut elämässään mitään todella terveyttä ja elämää uhkaavaa hätää, ja silloin rukouksen puoleen ei ole koskaan tarvinnut kääntyä?

Kuulin taannoin erään nyt jo edesmenneet ilomantsilaisen kertovan kokemuksistaan Ilomantsin nykyisen Kansallistalon pommituksesta sodan aikaan. Hän kertoi, että kaikki talon sisällä olleet ihmiset lausuivat ikkunoiden pirstoutuessa Isä meidän -rukousta käpertyneinä niihin suojiin, jotka olivat löytäneet – nekin, jotka eivät uskoneet Jumalaan.

Tämä elämä on niin rikas ja uskomaton, niin monitasoinen, että en halua väittää, että hallitsisin sen ja ymmärtäisin läpikotaisin. Kukaan meistä ei voi ennustaa huomista päivää. Tämä on ollut totta aina, mutta nyt se vaan syöpyy tietoisuuteemme uudella tavalla. Koronan aiheuttaman pandemian hätä on ihmiskunnan yhteinen: koko maapallon ihmisten elämät koskettavat nyt toisiaan.

Kirkon perinne on se ovi, jonka kautta ymmärrämme miten meitä edeltävät sukupolvet ovat selvinneet heitä kohdanneista koettelemuksista. Nuo koettelemukset ja kirkon vastaus hädässä oleville ihmisille on myös tallentunut kirkon liturgisiin teksteihin. Juuri nyt tuon perinteen rikkaus ja kirkon viisaus on avautunut minulle uudella tavalla ja uudella tavalla myös toivon, että yhä useammalla ihmisellä olisi mahdollisuus ammentaa tuosta viisaudesta nyt ja tulevaisuudessa. (Riikka Patrikainen, kanttori)

Seurakunnan toiminta poikkeusoloissa

Valtioneuvosto on linjannut 16.3.2020, että yli kymmenen hengen kokoontumiset kielletään toiseen pääsiäispäivään saakka (13.4.2020).

Joensuun ja Ilomantsin ortodoksisissa seurakunnissa palvelemme ihmisiä pyhien toimitusten, ortodoksisen kasvatuksen, opetuksen, diakonian ja rukouksen kautta.

Jumalanpalvelukset toimitetaan suljetuin ovin ilman kirkkokansaa 18.3. alkaen, mutta palveluksia voi seurata internetissä:
Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan jumalanpalveluksia voit seurata tästä linkistä: www.ort.fi/ilomantsi/jumalanpalvelukset-netissa/
Joensuun linkki ilmoitetaan myöhemmin.

Papit ja kanttorit järjestäytyvät päivystämään kirkoissa. Päivystysajoista ja paikoista julkaistaan ohjeet seurakunnan internetsivuilla. Pappi ja kanttori voivat toimittaa rukoushetkiä ja tarvittaessa jakaa ehtoollista seurakuntalaisen pyynnöstä.

Diakoniatyö on valmis palvelemaan kodeissa olevia. Ole rohkeasti yhteydessä, jos tarvitset apua.

Nuorisotyöntekijä on tavattavissa ajanvarauksella.

Lapsi- ja nuorisotyön osalta ONL ry tuottaa materiaalia osoitteessa

https://www.youtube.com/channel/UC_slLmy_qVtbwaZPx3OPNrw

Ole hyvä äläkä epäröi olla yhteydessä seurakunnan työntekijöihin:
Joensuu: isä Tuomas 050 347 5605 ja kanttori Valeria 050 439 1883
Ilomantsi: isä Ioannis 050 357 3675  ja kanttori Riikka 050 464 5281
Lieksa / Joensuu: isä Stefan 050 586 2455 ja kanttori Wilhelmiina 040 145 0428
Tohmajärvi / Kitee / Rääkkylä / Joensuu: isä Aleksander 041 453 7271 ja kanttori Aleksi 050 324 9797
Tuupovaara / Joensuu: isä Joonas 0400 269 996 ja kanttori Olga 040 865 1692
Diakoniatyöntekijä Eeva 050 539 4932
Nuorisotyö: Pasi 050 558 2528, isä Aleksander 041 453 7271 ja kanttori Valeria 050 439 1883
Venäjänkielinen työ isä Stefan 050 586 2455 ja kanttori Olga 040 865 1692
Kreikankielinen työ, isä Ioannis
Seurakuntamestari Roope 050 587 5066

Tiedote 14.3.2020: Joensuun-, Ilomantsin-, Taipaleen- ja Nurmeksen seurakuntien varautuminen koronaviruksen ehkäisyyn

Joensuun, Ilomantsin, Nurmeksen ja Taipaleen ortodoksiset seurakunnat varautuvat koronavirustartuntojen ehkäisyyn kirkollisessa työssään. Varautuminen toteutetaan koko kirkkoa koskevien ohjeiden mukaisesti.

Seurakunnat toimittavat kaikki jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset suunnitellusti. Kirkkokahvit, kerhot, kuorot ja opintopiirit sekä muu viikoittainen toiminta jäävät tauolle. Yhteisiä seurakuntamatkoja ei järjestetä. Jumalanpalvelukset toimitetaan minimimiehityksellä ilman kuoroa.

Jumalanpalveluksissa vältetään fyysisiä kontakteja niin ihmisten kesken kuin pyhiä esineitä, kuten ikoneja, koskien. Sairaana ei pidä tulla kirkkoon. Ehtoolliseen osallistumisesta annetaan ohjeet kirkossa jumalanpalvelusten yhteydessä.

Seurakuntien virastot toimivat sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Henkilökohtainen asiointi tapahtuu vain ajan varauksella. Seurakunnan työntekijöihin voi olla yhteydessä iloissa, suruissa murheissa sekä mukavissa asioissa. Kotikäyntejä toteutetaan harkitusti.

Kirkossa ja seurakunnissa järjestäydytään välittämään jumalanpalveluksia verkossa. Valtakunnallinen kriisipuhelin on avautumassa lähipäivinä.

Lisäinformaatiota jaetaan kirkon ja seurakuntien tiedotteiden sekä sähköisen median välityksellä tilanteen niin vaatiessa.

Tuomas Järvelin, Joensuun kirkkoherra
Ioannis Lampropoulos, Ilomantsin kirkkoherra
Paavo Ratilainen, Taipaleen ja Nurmeksen kirkkoherra

Metropoliitta Arsenin ohjeistus Koronavirukseen liittyen

Metropoliitta Arseni ohjeistaa Karjalan hiippakuntien seurakuntia Koronavirukseen liittyen seuraavasti:

Seurakuntien kaikessa toiminnassa tehostetaan käsi-, yskimis- ja aivastamishygieniaa sekä minimoidaan fyysisten kontaktien määrää. Siksi tulee pidättäytyä kättelemisestä, halaamisesta, kristottamisesta eli poskisuudelmista sekä ikonien, ristin tai papin käden suutelusta. Ehtoolliseen osallistumisesta voi hyvin onnitella suusanallisesti ilman poskisuudelmia. Pappi voi myös antaa siunauksen niin, ettei käsikontaktia tarvita ja ristillä voi siunata niin, ettei sitä suudella.
Ehtoollinen jaetaan kertakäyttöisillä puukuidusta valmistetuilla kahvilusikoilla, jotka hävitetään polttamalla. Ehtoollisella käynnin jälkeen ei tule suudella maljaa, eikä pyhistä Lahjoista osallistuneen suuta pyyhitä liinalla, vaan liinaa käytetään vain siltä varalta, että sillä otetaan kiinni mahdollisesti putoavat pyhät Lahjat. Jälkiviiniä ei jaeta, koska se ei liturgisesti ole välttämätön.

Nämä ohjeet ovat voimassa niin kauan, kunnes hiippakunnasta ohjeistetaan paluu normaalikäytäntöön.

Suuren paaston keräys: Toivossa väkevät